Crossfit - uusi aluevaltaus

Syksy meni enemmän ja vähemmän lepäillessä. Hyvä se on tietysti välillä huilatakin, mutta erityisen tarpeellista se oli tänä syksynä. Eikä juurikaan ollut kyllä vaihtoehtoja, kun yhdeksän angiinan vuositahti johti lopulta siihen että lokakuussa päädyin leikkauspöydälle. Hyvä niin! Nyt on elelty ilman risoja ja angiinaa ja lepäilty todella. Kroppa on taatusti palautunut vuoden rytkeestä.

Lokakuussa saattoi välillä tuntua tältä.

Ilmoittauduin peruskurssille jo alkusyksystä, heti kun leikkauksen ajankohta varmistui. Se auttoi jaksamaan henkisesti raskaan ja fyysisesti lähes mahdottoman sohvalla makuun yli. Tiesin, että on jotain jännää tulossa. Crossfit on kiinnostanut jo vuosia, mutta ikinä sille ei ole ollut oikein aikaa. Moni on lajia hehkuttanut ja suoraan sanottuna en ole ihan semmoista hypetystä ymmärtänyt. Kaikki fanatismi saa miussa aikaan lähes anafylaksiaan verrattavia oireita. Oli kyse sitten uskonnosta, politiikasta tai liikunnasta. Pidin siis pään kylmänä ja päätin lähteä kurssille vaille mitään suuria odotuksia. Kovasti kehutut elokuvatkin tuottavat usein pettymyksen.

Hyppynaruun voi luottaa aina.

Peruskurssi alkoi marraskuun loppupuolella. Kaveriksi kurssille sain huikean työkaverini. Oli kiva, kun oli joku jonka kanssa kahvitauolla vähän vaihtaa tunnelmia jo ennen kurssin alkua. Meitä tais kumpaakin vähän jännittää. Odotukset kasvoivat kuitenkin melko korkeiksi, vaikka olin päättänyt pitää jalat maassa. Harjoituspäiväkirjassa muistiinpano peruskurssin ekan kerran jälkeen on kuvaava: 

"Tänään se alkoi. Ja loppui miun makuun liian aikasin. Ehkä ne yrjöttävät treenit tulee myöhemmin. Ei ainakaan ekan treenin perusteella saanut aikaan mitään suuria väristyksiä. Niin moni on tätä hehkuttanut. Ehkä sekin vielä tulee. Ehkä ei. Alkuun tekniikkaa. Jotain venyttelyjä, ihan hyvin tuntu.

WOD

-Juoksu x 2

-Punnerrus ja kyykyt 15-12-9

-Juoksu x 2

aika 3.17

Ehä tämmönen dieseli ehtiny ko lähtee liikkeelle, ko jo piti lopettaa!"

Ekan päivän jälkeen olin siis suorastaan pettynyt. Ei tullut edes kunnolla hiki. Pöh! Tokassa treenissä sain jo vähän hikeä pintaan. Tosin, kyseenalaistin että onko treenit aina noin lyhyitä. Ei kuulemma. Parempaa olisi tulossa. Ehkä tämmöselle tuntikausien jyystäjälle vaan ei mee jakeluun, että lyhytkin treeni voi olla tehokas. Vai voiko? 

Kolmannet treenit oli peruttu. Voitteko uskoa syyn. PIKKUJOULUJEN TAKIA! Siis ehkä maailman huonoin syy. Ei kukaan voi perua treenejä siksi, että on pikkujoulut. Ainakaan, jos joku yrittää justiinsa päästä vauhtiin. Onneksi aina voi juosta. Juoksin. Paljon. Sillä väisty pahin pettymys.

Seuraavalla viikolla hommat jatkui ja harjoteltiin etukyykkyä ja takakyykkyä. Wallballissa 14kg:n nahkakuulan kanssa taistellessa (sai muuten taistellakin) tuntui eka kerran siltä, että ehkä tästä saattaakin innostua. Mieli oli jopa ihan iloinen, kun hikisenä treenin jälkeen poistuin. Seuraava treenikerta vahvisti tunnetta, vaikka kaikissa voimajutuissa olinkin totaalisen surkea. Ja nuo nimet. Voi taivas. Mikään niistä ei jää mieleen enkä varmaan ikinä muista mikä tarkoittaa mitäkin. Se on havaittavissa myös tästä sekavasta treenipäiväkirja sepustuksesta. Onnea itselleni, kun yritän näistä myöhemmin jotain ymmärtää. Jos yritän.

"Tänään aluksi eläintarha, herätti vähän hilpeyttä. Jänistä leikkiessä reidet jäi kiinni siitä että ne on kipeet. Sit harjoteltiin käsillä seisontaa. Aattelin etten ikinä pysty, mut ajatus hävis äkkiä ja seisoin vitti hetken käsillä ilman että jalat otti tukea seinästä. Tää oli niin kivaa!! 

Voimaosuudessa kehonpainoharjoituksia jalat boxilla käsillä seisonta asennossa, vatsapito, pitkä lankku ja supermies 30s per liike 30s lepo ja 3 kierrosta.

Death by.. kuulosti pahalta ja olikin. 12kg kahvakuula liikkeelle ja nousevalla määrällä liikkeitä, minuutti aikaa. Eka kierros 1 liike kumpaakin, tokalla kaks, kolmannella kolme jne. Liikkeet oli jotain outoja nimeltään, en vaa muista noita millää. Joku sumo.. eli kyykky ja pystysoutu ja sitten etuheilautus. 14 kierrosta jaksoin ja sit kuolin.

Loppuun vielä venyttelyt. Alan ehkä pikkuhiljaa koukuttua tähän."

Ehkä. Tässä kohtaa jo ehkä. Melko vahva ehkä. Jalat kuitenkin maassa.

"Tänään harjoteltiin tempausta varten liikkeitä, pääosassa valakyykky. Koska voimaa ei oo, niin kaikki nää voimailujutut tylsistyttää ja vähän kiroiluttaa 🙊 mut teen kuitenkii melkee kiltisti. Kahvakuula on kiva kaveri, mut tangon kanssa ei tulla niin hyvin toimeen. Huomaan pälyileväni vaan renkaita ja köysiä ja tankoja ja vain vaivoin saan hillittyäni itteni etten ala apinoimaan. 

WOD oli kiva, koska olin molemmissa hyvä, jää varmaan ainutlaatuiseksi kokemukseksi: naruhyppely 50x ja KB snatch 5+5, aikaa 7min. Ehdin 8 kokonaista kiekkaa + yheksännestä hypyt ja 4 snatchii. Tuplahyppyy on alettava harjotella HETI😉

Käsillä seisontaa oli koklattava uudelleen. Jos edellinen kerta olikin vahinko ja uskottava 
se on, että sen mie osaan. En hyvin, mutta osaan 💪"

Tuhannen epäonnistumisen jälkeen tulee usein onnistuminen. Ei aina.

Näitä lukiessa melkein jo osaa aavistaa lopputuleman. Mutta vähän vielä tarinaa ennen sitä, koska jos joku menee hyvin.. niin taatusti seuraava juttu menee sitten ihan jotenkii muuten..

"Tänään vuorossa soututekniikkaa, vähän keppijumppaa ja sitten magnesiumia kouraan ja eiko leukoja vetämään. Miun löysänpulskat käsivarret oli jo pelkän roikkumisen jälkeen ihan ko löysät makaroonit. Kippileuassa heiluri lähti hyvin liikkeelle, mutta rohkeus ei riittänyt edes kunnolla yrittää. Ei ois kyllä voimakaan varmaan riittänyt. Sitten tavan leukoja, tangot on niin korkeella että hyvä että tämmönen pygmi ees yletti. Hirveetä rimpuilua, mut yrittänyttä ei laiteta. En just nyt uskos, että joskus on mennyt kymmenen leukaa. No, tätäkin on vaan harjoteltava vaan. Paska pygmi." 

Tangossa rimpuilu on enimmäkseen tämmöstä.
Onneks kiroilu vähän auttaa.

Jotenkii vois kuvitella, että tää laji pitää ihmisen hirveen nöyränä. Vaikka oisin jossain jutussa ihan hiton hyvä, oot taatusti viidessä muussa ihan sysipaska. Tietysti aluksi kuvittelin, että vaan miun kohdalla asia on näin. Mutta sen puheen perusteella mitä oon tähän asti kuullut, niin on joillakin muillakin. Onkohan ketään sellasta, jolla on kaikki mahdollinen hallussa. Ehkä jossain. Mutta taatusti harvassa. Tavallaan pistää miettimään, että miten vitissä tää on niin suosittua, jos epäonnistumisen tunne on tavallisempi kun onnistumisen. Ehkä tuhansien epäonnistumisien jälkeen yks onnistumisen tuntuu hyvältä?!

"Tänään löyty TAAS juttu, missä oon ihan paska. Thruster. Vihasin sitä alkumetreistä asti. Ja se vihas miuta, Silti tein joka ikisen toiston mitä käskettiin. Vähän kitisin ja kiroilin, mutta tein. Vasen olkapää kitis kanssa. Ja muljahteli. Joku saakelin jumi se on taas. Valmentaja teki siihen jonkuu ihmeen virityksen.. staassas vissiin käden kuolioon ja sitte tein käsi kuoliossa thrusterii. Mutta hitto vie se auttoi. Käden muljahteluun.. ei siihen, että vihaisin thrusteria vähemmän. NIIN pois mukavuusalueelta, mutta joku sano että siellä kehittyy. Jos niin on, niin tänää kehityin ainakii hitokseen." 

Kuulostaa kyllä taivaallisen kivalta harrastukselta. Sellaselta, että jos tää kotiolot voittaa niin niiden on kyllä pakko olla todella kurjat. Miten oonkin saanut sen kuulostaamaan noin ihanalta. Ja kuulkaa. Aina vaan paranee ja sekoilu liikkeiden nimien kanssa syvenee:

"Boxihypyt - jees. Narukiipeily - jees. Varpaat leuanvetotankoon (joku hieno nimi Z52Yfpkihvg tv.. en to muista mikä, mutta oli niin paska etten välitäkään muistaa). Noita paskoja tehdessä ekana aukes lukot selästä, nap nap nap nap. Hetkeä myöhemmin rintarangassa pamahti ja lämmin kipu levis kainaloista tisseihin, oli vaikee hengittää. Oksetti ja kylmähiki puski päälle. Mietin saanko sydärin. No en saanut. Joku saatanallinen lukko tais aueta. Ehkä. 

Wodissa boxihyppyjä ja noita saatanoita.  Tai yritelmiä niistä, 10minsaa aikaa. Oisin jyystänyt boxilla mielummin kymmenen minsaa putkeen. 

Kotona otin hetken lukua, nyt alkaa puristus hellittää. Uskon yhä vahvemmin siihen  että joku vitinmoinen lukko todella aukes. Ihan kun liikkuvuus ois parantunut. Pelottavaa."

Ajatelkaa, seuraavan kerran kun menin treenaamaan kuulin jonkun sanovan miun äänellä, että aikoo jatkaa tätä. En vielä itekään tiennyt sitä, mutta hyvä että tuli puheeksi. Tai, no saattoi miulla joku aavistus olla. Vaikka en ihan aina itsekään pysy itseni perässä. 

Joskus kannattaa keskittyä siihen missä on hyvä.
Tai ainakin jotain saumaa.

"Viimenen kerta. Tempausta olan takaa 😄 Ekana tuntui vaikeelta, mutta kun oli rohkeutta vaan tehdä niin sujuikin hyvin. Tykkäsin. Hui! Lopussa sama WODi kun ekalla kerralla (juoksu, punnerrus ja kyykky 15-12-9 ja juoksu) ja menihän se reilusti nopeemmin kun ekalla kerralla. Sillon 3.17 ja nyt 2.34.

Elämä ottaa ja antaa. Pohdiskelun jälkeen päätin, että koska oon nainen voin muuttaa taas mieltäni. Hokkarit pysyy naulassa ja jäähallin sijaan suuntaan ensi vuonnakin Varikolle. Hitsi. Kun ei tarvis käydä töissä ja vois vaan harrastaa kaikkea. Ois niin siistiä. Jos voittasin lotossa, alkaisin työttömäksi ammattiurheilijaksi. Siihen asti on pakko soveltaa ja tehdä mitä ehtii. Crossfitissä en todellakaan oo mukavuusalueella. Mutta niskahartiaseudun lukot on loksahelleet auki yks kerrallaan. Tätä on siis jatkettava. Vaikka tuntikausien jyystäminen onkii miun juttu, niin ohella voi jyystää muutakin. Ainakin niin nyt uskon 💪 Maanantaina eka oikee lähtö 🙊"

Että.. jos mie tämmösestä lähtökohdasta ja näillä kokemuksilla oon ihastunut lajiin ja aion jatkaa, niin sanoisin että ihan kenen tahansa on mahdollista hurahtaa tähän. Kokeile jos uskallat, saatat jäädä koukkuun. Itselleni suurin haaste on tällä hetkellä se, että miten yhdistää kestävyyslajit ja crossfit. Ilman, että kokonaiskuormitus nousee liian suureksi ja palutumiselle jää riittävästi aikaa. Seuraavat kolme kuukautta keskityn treenin ohella tämän arvoituksen ratkaisemiseen. 

Tää ovi aukee jatkossakin. Todennäköisesti usein.
Todennäköisesti aina ei ole kivaa.