Järvestä Järveen Swimrun

Jo viime kesänä haaveilin tästä lajikokeilusta. En kuitenkaan saanut millekään viikonlopulle mahdutettua kokeilua, koska jostain ihmeellisestä syystä aika moni viikonloppu oli jo täynnä. Ja oli toinenkin ongelma: miulla ei ollut paria, jonka laji vaati. Uinnista innostuneet kaverit ei innostuneet juoksusta, osa koki puolestaan uimataidon riittämättömäksi ja loput katsoivat sitten suurin piirtein haavi auki miun ehdotusta. Talven ajaksi unohdin koko jutun. Kevään tullessa homma muistui taas mieleen ja aloitin taas houkuttelun. Yhtä huonolla menestyksellä. Ja, totesin myös viikonloppujen osalta saman ongelman. Unohdin taas. Ehtiihän sitä myöhemminkin.

Lakkia on siinä monenlaista.

Tahkon puolimatkasta on kulunut vasta viikko. Saatoin vannoa, että Reykjavikin maratonin lisäksi ei enää lappua rintaan. No, onneksi nainen voi muuttaa aina mieltään. Ja täällähän kisanumero kirjoitettiin vain käteen. Sunnuntai ja maanantai totaalilepoa ja tiistaina jo totaalinen kyllästyminen lepoon. Kroppa oli vireessä, mutta pää edellen väsynyt. Nukuin paljon. Käytiin kaverin kanssa uimassa tiistai-iltana ja lähtöä rannasta tehdessämme oltiin näkevinämme mies juoksemassa märkäpuvussa pitkin rantareittiä ja naureskeltiin, että joku on lähtenyt märkkärissä juoksemaan. No ei sillä mitään märkkäriä ollut, nähtiin väärin. Samaisena iltana olin menossa jo nukkumaan. Nopsaan vielä selailin sängyssä nettiä ja KPK 24/7:lla Johanna etsi paria sunnuntain swimrunille. En ehtnyt edes ajatella asiaa, kun olin jo laittanut Johannalle viestin että olen kiinnostunut. Samaan aikaan tajusin, ettei miulla ois ehkä lapsille edes hoitajaa. Painoin pään tyynyyn ja nukahdin. Aamulla, kun heräsin oli Johanna vastannut viestiin. Puoleen päivään mennessä lastenhoitoon liittyvät pulmat olivat ratkenneet, nimi joukkueelle keksitty ja ilmoittautuminen sunnuntain kisaan oli sisässä. Vaikka oma impulsiivisuus pelottaa joskus jopa miuta itseäni, on se samalla myös yksi miun parhaista ominaisuuksista. 

Varustetestailua innoissaan. Ei kai se vaan näy.

Viikko meni innosta täristessä ja unissaan uidessa. Todellakaan lakanat ei meinanneet pysyä sängyssä, kun niin huolella valmistauduin. Sunnuntaina seitsemän aikaan vein pojat hoitoon ja ajelin vesisateen saattelemana Espooseen. Reitti oli tuttu. Oltiin käyty joskus Luukissa uimassa. Olin hyvissä ajoin paikalla ja ehdin syödä vielä toisen aamupalankin Johannaa odotellessa. 

Pinkit kynnet ja aamukahvi Luukissa.

Kahvikuppi ja kynnet oli sattumalta sävysävyyn. Johanna tuli sovitusti paikalle ja meillä synkkas heti. Keskusteluiden perusteella Johanna oli vahvempi uimari kun mie ja mie taas treenannut juoksua enemmän. Tosin, Johannan vahvuus on metsä. Ja sitä oli tänään tarjolla. Sovittiin, että edetään hitaamman mukaan ja tarkoitus ei ollut lähteä repimään vaan nauttimaan matkasta. Käytiin ilmoittautumassa ja sen jälkeen sitten vaihtamaan kamppeita. Pukuhuone täyttyi naurusta ja puheensorinasta. Pakollisiksi varusteiksi järjestäjä oli määritellyt: ensiapusiteen, kartan ja kaksi pilliä. Irroitin pelastusliivien pillit matkaan ja Johanna hankki siteen. Kartan sujautin minigrippiin ja tuubivyöhön. Otin mukaan geelejä, vaikka olinkin melko varma etten niitä tarvitse, enkä tarvinnutkaan. Kenkien kanssa en arponut, vaan mukaan lähti suunnistusnastarit. Täydellinen valinta. Juomarakko jäi kotiin. Totesin, että en tarvitse.

Infoa vastaanottamassa Kuva: Järvestä Järveen Swimrun.

Lähtöalueella oli info ja siitä siirryttiin sitten starttiin. Sade oli loppunut ja ukkonenkin väistänyt. Jäätiin aika taakse ja sovittiin, että alku mennään rauhassa tunnustellen. Kello 12.00 hep ja liikkelle. Nauratti ääneen, kun kieltämättä meininki näytti siltä että pöpit on päästetty ulkoilemaan. Missään lajissa ikinä ei oo ollut noin letkee meno jo lähdössä. Liikkeelle lähti 46 paria eli melkein satapäinen porukka. Ensimmäinen juoksusiirtymä oli reilun kilsan ja porukka hajaantui melko hyvin, koska ekalle uintiosuudelle päästiin jonottamatta. Eka uintiosuus oli pisin, 540m. Se oli ainut osuus, josta vastaranta ei näkynyt vaan piti suunnistaa poijulle ja sitten toiselle ja sitten vasta rannalla näkyvälle swimrun-kyltille. Uintiin Johannan kanssa aika tasatahtiin. Uutta uinnissa oli se, että eteenpäin tähystämisen lisäksi piti tähystää taaksekin ja muistaa pitää sääntöjen määrämä maksimi 10m etäisyys pariin. Eka uintiosuus sujahti nopsaan, reilussa 10 minsassa. Rantautuminen hiukan nauratti. Ensin tuoksu suo, sitten piti könytä soista reunaa ylös ja lopulta oli kokonaan semmosessa töhnässä. Seuraava juoksuosuus oli puunrunkojen ali ja yli mönkimistä. Johanna meni ketterämpänä edessä ja mie kompuroin perässä. Taisin jo tässä kohtaa todeta, että tää on ehkä siisteintä mitä oon koskaan tehnyt. Etapit eteni etenemistään ja hymy kasvoilla leveni vaan. Aurinkokin tuli esiin, se alkoi pidemmillä juoksuosuuksilla olla jopa tukala. Uintiosuuden alkamista oikein odotti. Lammet olivat erilaisia: osa kirkkaita, osa sameita, osa täynnä lumpeita, osa puunrunkoja. Mikä oudointa, en kertaakaan koko reissun aikana jännittäny veteen menoa. Normaalisti oisin kirkunut puunrunkoja ja hyperventiloinut käsiin osuvia lumpeita. Ja ollut hepulissa uimalaseista, joiden linssi on täynnä vettä. Nyt vaan nautin menosta. Jokaisesta käsivedosta, jokaisesta sisään hengityksestä ja ulos puhalluksesta. Uinti oli rentoa ja kivaa. Juoksu sujui yllättävän kivuttomasti märkkärissä metsikössä. Nastarit toimi älyttömän hyvin ja on ehdottomasti paras valinta tämmöseen kisaan. Avokalliolla sai ihan rauhassa rouskutella menemään. Ja oli pakko ihailla maisemia. 

Uimareita Hepojärvellä. Kuva: Järvestä Järveen Swimrun

Energiapysäkillä nautittiin rauhassa antimista. Sain palautetta pinkeistä pilkullisista kynsistä: kuulemma kisan hienoimmat kynnet. Pysäkillä ollut huoltomies käski varoa haukia. Kuulemma niitä saattas mokomat kiinnostaa. Seuraavan uintiosuuden mietin vähän haukia ja pidin kynnet piilossa. Sitten unohdin taas hauet ja muut ällöt. Pian Johanna sanoi, että edessä olisi enää yksi uintiosuus ennen pidempää juoksusiirtymää Luukkiin. Todettiin yhteen ääneen, että ei tää vielä saa loppua. Kysyttiin, että saako vetää toisen kierroksen. No, innolla lähettiin liikkelle ja oltiinkii sitten niin intona, että juostiin ohi reitiltä. Pitkän matkaa juostiin ja yhtäkkiä tajusin, ettei sinisiä nauhoja oo näkynyt toviin. Ei muuta kun ravia takasin ja tehtiin pisimmästä juoksuosuudesta ekstrapitkä. No, ei sen väliä. Tein vielä toisenkin pummin matkalla kun halusin jo niin kovin uimaan. Viimenen osuus oli Luukinjärvessä 300m kiekka, jossa kierrettiin kuusi poijua. Sitten ylös järvestä ja viimenen juoksuosuus kohti maalia. Juostiin käsi kädessä maaliin. Ihan huikeeta! Tää oli ihan mahtavaa. Haluan tätä(kin) lisää!!! Tää on yks siisteimmistä lajeista mitä oon kokeillut koskaan. Tässä on jotain tosi ainutlaatuista! Älä siirrä ensi kesälle sitä, mitä voit kokeilla jo tänä kesänä. Ensi kesänä voi olla liian myöhäistä. Ehkä vähän synkkää, mutta tosi kun lammenvesi.

Reissussa rähjääntyneet varusteet. Nainen sen sijaan voimaantui :)

Uintia noin 2,1km ja juoksua 10,2km.. nää siis järjestäjän ilmoittamat. Meille tuli vähän enemmän :D Loppuaika 2h20min. Oltiin kuntosarjassa sijalla 6/12.

Reittikartta. Kuva: Järvestä Järveen Swimrun.



Ja sitten.. Kuka lähtis miun kaa? Mies, nainen. Iällä ei väliä. Kunhan tykkäät uida ja juosta. 

Hiljaa tai kovaa!

2XU Urban Swimming Challenge - selviytymisuinti

Starttiin enää hetki. Kuva: 2XU Suomi

Talvella ajatus tänne lähtemisestä tuntui NIIN hyvältä 😊 Samaa en voinut sanoa, kun lähdin ajelemaan aurinkoisesta Etelä-Karjalasta kohti mustaa ja synkkää Helsinkiä. Tiesin, että meri olisi n. 14 asteista. Hrr. Otin matkalta ystäväni Lauran kyytiin ja oli ihanaa höpötellä pitkästä aikaa ilman, että kukaan keskeytti. Juteltiin eikä vissiin ees muistettu minne ollaan menossa. Helsingissä taivas ampui vettä ja kastuttiin läpi märiksi. Onneksi olin pakannut puhtaat vaatteet turvapoijun sisään.. Ne pysys kuivana. Oltiin ensimmäisten saapuvien joukossa ja saatiin lukolliset kaapit soutustadionin pukkarista. Käytiin kurkkimassa reittiä ja iski vähän pakokauhu. Vitin pitkä väli. "Alkulämppä" 12 asteisessa vedessä ei varsinaisesti mieltä ylentänyt: sormista ja varpaista lähti tunto lähes välittömästi. Vesi oli jäätävää. Eilisen avovesiuinnin perusteella alkoi hitokseen jännittää miten tasapainoelin reagoisi kylmään veteen. En halusisi kokea samaa pyörrytystä kun eilen koin. En ainakaan meren syvyydessä. Merivesi maistui oudolle ja ällötti kun sitä meni suuhun. Starttia odotellessa leuat löi kylmyydestä yhteen ja oli aika hiljasta. Totesin Lauralle hiukan kauhuissani, että jos selviän tuosta niin selviän mistä vaan. Mietittiin, että voiko kädet ja jalat jäätyä tuon lämpöisessä vedessä niin pahasti, että ne joudutaan amputoimaan. Lähdössä sai halutessaan mennä mereen lähtölinjalle tai lähteä rampilta. Uitiin lähtölinjalle ja startattiin siitä. Startti tapahtui minuutin myöhässä, kun piti odotella vesibussin ohi meno. Sitte ei kun menoks. Oisin voittaja jos selväisin uimalla perille, enkä joutuisi turvautumaan moottorivenekyytiin.

Vielä minuutti. Kuva: 2XU Suomi

Uinti lähti hyvin vaparilla liikkeelle. Merivesi maistui pahalle. Parin sadan metrin jälkeen alkoi kaulaa ja kasvoja paleltaa. Vasempaan korvaan meni vettä. Vaikka miun piti keskittyä vaan uintiin, aloin miettiä pyörrytystä. Jatkoin rintauinnilla eteenpäin. Jäin aika nopsaan porukan hännille. Ihan sama. Lähestyin miestä, joka oli saanut astmakohtauksen. Suppilaudan kanssa reitin varrella ollut tyttö jäi auttamaan. Ohitin ekan poijun. Jes. Jatkoin hitaasti, mutta varmasti kohti seuraavaa poijua. En tuntenut käsiä enkä jalkoja. Tässä ui iloinen torso. En uskaltanut laittaa enää kasvoja veteen. Muuten fiilis oli hyvä. Mietin hiekkarantaa, aurinkotuolia ja mojitoja. Homma toimi. Välillä erehdyin miettimään miten iso meri on ja miten pieni mie siellä. Missään kohtaa ei kuitenkaan iskenyt epätoivo tai väsymys. Matka taittui hitaasti, mutta varmasti. Pari kertaa uin selkää ja kokeilin sormien tuntoa. Puristus tuntuu, hyvä. Tahkolla mietin taatusti tätä kokemusta ja saan siitä voimaa. Teknisesti aivan susiuinti, mutta tänään ei tyylipisteitä lähdetty hakemaan. Uimaria miusta ei koskaan tuu, mutta silti tykkään tästä hommasta ja aion jatkaa. Mietin miten onnekas oon, kun triathlonissa uinti on lajeista ensimmäinen ja myös ensimmäisenä ohi. Nämä ajatukset katosivat, kun 3000m kärki ui ohi. Ihailin vauhdikasta menoa. Pian omatkin jalat ottivat pohjakosketuksen betoniin ja haparoivin jaloin kävelin pois merestä. Koitin ottaa juoksuaskelia, mutta ei ne jalat lähteneet mukaan. Hoipertelin kun varsa rantaan. Enää ei tarvitse jännittää sitäkään, että on porukan viimeinen koska tänään oli miun vuoro sijoittua porukan viimeiseksi 💪 Silti oli voittajafiilis. Tein sen. Pystyin. Jäätävässä vedessä, meressä. Hernekeittoa parhaan ystävän kanssa Itämeren rannassa tärisevin ja jäisin käsin hörppiessä mietin, että kaikkeen hulluun sitä pitää lähteä. Ihan mahtava kokemus, etenkin jälkeenpäin. Ensi vuonna uudelleen.

Ei muuta kun avovesitreenit kunnolla käyntiin ja Tahkolla sitten kunnon uinti 🏊

Ja menoks! Kuva: 2XU Suomi