Yhteenvetoa vuodesta 2017 ja katse kohti vuotta 2018

Vuodelle 2017 olin listannut itselleni melko pitkän listan haaveissa olevista jutuista. 

Kaikki kisat, jotka olin suunnitellut toteutuivat. Tosin, Dublinissa juoksin flunssassa ja 

se olikin eka kerta, kun joku tauti yritti muuttaa suunnitelmia. Muita juttuja mitä olin tälle vuodelle listannut oli aika monta:

- avovesikauden avaus perinteisesti Vappuna - check

- Norppaohjaaja-kurssin laiskan (ja osaamattoman) läksyn suorittaminen - pinkkaaminen - check (eikä muuten hetkeäkään liian aikaisin, vaan just sinä päivän kun piti)

- vapaasukellukseen perehtyminen - ehei, tähän ei ollut aikaa

- crossfitissä ravaaminen monta kertaa viikossa - tähän oli aikaa ja on jatkossakin

- joku Jannen iltalenkki extemporelähtö - Jannen iltalenkki jäi väliin, mut Solvalla oli extempore

- vaellusratsastus - edelleen tekemättä. Ollut ajatuksissa, mutta sille tasolle jäänyt

- kiipeily - tehty, sisällä ja ulkona

- lätkätreenit - ei mahtunut tähän vuoteen

- satoja kilsoja pitkä pyöräretki - vajaa kaksi sataa. Ens kesänä sitten yli.

- pitkät avovesiuinnit - haaveeksi jäi, kun kesä oli mitä oli. Pisin oli täysmatkan uinti.

- olkapääjumppaa säännöllisesti - osittain toteutunut, välillä unohtunut. Parannettavaa.

- hieronnassa käyminen säännöllisesti - säännöllisesti silloin kun on jo jumissa. Auts. Parannettavaa.

- pussikaljan juominen ja maailman parantaminen - hitto. Tätä tein monta kertaa. Onneks jotain osaan.

- muutaman matkan buukkaaminen - tänkin osaan. 

- ajoissa nukkumaan käyminen - ajoittain onnistui. Parannettavaa.

- hammaslangan käyttö joka ilta ennen nukkumaan menoa - Alkuun toimi. Lopulta on jäänyt tasolle kerran viikossa.. parannettavaa.

- päikkärit aina kun mahdollisuus - Kyllä! Joskus kahdetkin, esim. tänään.

- villasukkajuoksu - vielä tekemättä. Ankea talvi vaikeuttanut toteutumista.

- Taipalsaarelle jätskille juokseminen ja pyöräily - Pyöräily toteutui, juoksu jäi toteutumatta kun suunniteltuna päivänä satoi vettä. Yllätys.

- munkkien syöminen aina kun siltä tuntuu - munkkeja on mennyt aika vähän. Karkkia senkii edestä.

- työhyvinvoinnin huomioiminen - parhaamme ollaan tehty ja tehdään jatkossakin. 

Ihan kaikkea en siis ennättänyt mitä suunnittelin - aika jännä. Mut ehdin kyllä sellasta mitä en ollut suunnitellut kuten miekkailemaan, merenneitoilemaan, marjastamaan ja neulomaan hitokseen villasukkia. Ens vuonna voi sitten paikkailla noita mitä ei oo tänä vuonna ehtinyt tai muistanut. Ratsastamaan meen ainakin. Ihan varmasti. Ja moneen reissuun!

Muutoin ensi vuodelle ei oo juurikaan mitään lukkoon lyötyä. Tammikuussa (tai helmikuussa) kotirataultra uusiks, Crossfitin open-lajit teen joko samaan tapaan varjona kun viime vuonnakin.. tai sitten ihan oikeesti. En oo ihan varma oonko siihen valmis, mutta aikaa on onneksi vielä pohtia. Huhtikuussa maraton Roomassa ja lomailua päälle. Ja sitten kesäkuussa kun Ironman saapuu Lahteen, niin on ihan pakosti oltava menossa mukana puolimatkalla. Jorosiin tietysti joukkuekisaan. Taitaa olla pyörävuosi miulla. Saatan myös ehkä käydä fiiliksen mukaan kotikisoissa vähän kokeilemassa miltä juoksu maittaa eli ehkäpä puolikas toukokuussa Lappeenrannassa ja syksyllä maraton joko Joutsenossa. Tai on sitten sellanenkin mahdollisuus olemassa, että jos arpaonni suo niin lähden käymään syksyllä Kolilla koklaamassa miltä maraton maastossa tuntuu. Ei varmasti kivalta eikä nopeelta, mutta eipä tuota vauhtia pääse tällä hetkellä kehumaan asfaltillakaan. Vitosen ja kympin matkoilta vois käydä vähän etsimässä kateissa olevaa vauhtia, ja jos sellainen löytyy niin syksyllä sitten mahdollisesti joku maraton. Ja ehdottomasti joku swimrun.. Porkkalan pitkä matka kutkuttelisi. Uutena juttuna ens vuonna tulee olemaan myös miehen huoltaminen Vantaan maratonilla, kun hän juoksee siellä ekan maratoninsa. Mie pääsen kannustamaan ja juomaan kaljaa. Vaihteeksi niin päin. 

Täysmatkaa en ensi vuodelle haaveile. Ehkä seuraavalle. Ehkä. Tai sitä seuraavalle. Joskus kyllä, mutta kiire ei ole. Täysmatka jätti ikuisen jäljen - mistä sen tietää?! No siitä, että kun sitä ajattelee ei iho lakkaa menemästä kananlihalle. Siitä, että jos sitä pidemmäksi aikaa jää miettimään - herahtaa vesikin silmäkulmaan. Siitä, että joinakin päivinä on nipistettävä itseään että uskoo todella sen tehneensä. Mahtavinta on se, että oon edelleen kokonaissuorituksena täysmatkaan erittäin tyytyväinen. Se meni monelta osin paremmin kun oisin ikinä voinut kuvitella. Tapahtui sellaista minkä olisi voinut ehkä välttää. Mutta jos jokin olisi mennyt toisella tavoin ei se ois ollut enää sama reissu. Kertaakaan en oo mielessäni jossitellut tai vatvonut mitä olisin voinut tehdä enemmän tai paremmin. Jokainen hetki kun olen asiaa ajatellut - ja niitä hetkiä on ollut aika paljon - olen ollut ylpeä itsestäni. Ja tuun olemaan. Toista ensimmästä kertaa ei tule. Oon äärimmäisen onnellinen siitä, että tunnen näin. En oikeestaan sen suhteen voisi olla enää onnellisempi. Pikkujuttu jollekin, miulle yksi isoimmista unelmista. Joka on nyt totta!

Toipuminen fyysisesti sujui nopeammin kun olin aatellut. Lihaskipua ei juurikaan ollut, muutaman päivän viiveellä hiipivä väsymys ei yllättänyt. Tuli se voimallisemmin kun maratonin jälkeen. Mutta osasin varautua. Henkisesti palautuminen sitten kestitikin. En tiiä onko se vieläkään ihan valmis. Kesälomaa jatkui onneksi vielä kaksi viikkoa kisan jälkeen ja oli aikaa rauhassa toipua ja fiilistellä. Treenien pariin siirryin todella hissukseen. Pidin tehot sykkeiden puoleen matalalla ja pikkuhiljaa oon alkanut tehdä vähän kovempiakin treenejä. Juoksussa vauhdit oli totaalisen kateissa ja ei se oo ihmekään, kun koko vuoden tehot on kestävyysharjoittelussa olleet matalalla. Lokakuun loppua kohden vauhtia alkoi kuitenkin löytyä ja haaveita maraton ennätyksestäkin elättelin. Crossfitissä oon paukutellut viime aikoina ihan huolella punasellakin ja ihan mukavaahan se oksennus suussakin treenaaminen välillä on. Tehoja ja kierroksia pitää sitten kevättä kohden alkaa houkuttelemaan enemmän ulos. 

Kaiken kaikkiaan täysmatkan jälkeen oon mennyt hyvin fiiliksellä treenien suhteen. Juoksua muutaman kerran viikossa, uintia kerran viikkoon. Lähinnä vesileikkejä ja vaparia sen verran että tuntuma pysyy. Nyt vasta viimeisen parin viikon aikana oon uinut pari pidempää treeniä ohjelman mukaan. Pyöräilyä harvakseltaan. Tiiän, että kevättä kohden kun pääsee ulos, niin pyöräily alkaa taas kuumottaa. Lähinnä oon käynyt crossfitissä - viis kuus kertaa viikossa. Jostain rytmistä oon yrittänyt pitää kiinni - kolmen tiukemman viikon jälkeen oon pitäyt keveemmän viikon. Pää ei oo vielä valmis mihinkään ohjelmaan. En tiiä onko ensi vuonnakaan. Kaikki liikkuminen perustuu tällä hetkellä fiilikseen ja siihen mitä on kivaa ja mielekästä tehdä. Yhtään hampaat irvessä treeniä en tee - oon itseasiassa aina ollut aika huono tekemään. Viime aikoina intoa on kyllä ollutkin - en kyllä kovin montaa hetkeä elämässä muista etteikö olis ollut. Kokonaiskuormitusta pyrin huomioimaan mahdollisimman hyvin ja kroppa kyllä kertoo, kun sitä vaan kuuntelee. Kaiken kaikkiaan hyvä ja ehjä treenivuosi. Noin 430 tuntia liikettä, yhteensä noin 3000km. Tunneista pari sataa crossfittiä, kilsoista tuhat juoksua ja pyöräilyä noin 1700km. Loput kaikenlaista muuta: hiihtoa, uintia, sauvakävelyäkin.

Fiiliksellä siis mennään eteenpäin kohti ensi vuotta. Luottavaisin mielin suhtaudun siihen, että elämässä on edessä vähän kevyempiä vuosia kun mitä kuluneet kaksi vuotta ovat olleet. Ja jos niin ei käy, niin aika monessa liemessä on jo muhittu ja kaikesta selvitään lopulta. Miulla on tunne, että ens vuodesta tulee hyvä ja talven kyykkäilyjen jälkeen orhi hirnahtaa keväällä kovaa kohti maanteitä. Kiitos teille kaikille, jotka olitte osa tätä vuotta!

Solvalla Swimrun 2017

Syteen tai Saveen!

Johannan kanssa oli jo kesällä Porkkalassa puhetta Solvallan kisasta, jossa Johanna oli jo viime vuonna käynyt. Koska miun elämässä oli tuossa kohtaa vaihe "Ennen täysmatkaa" menossa, en edes haaveillut mistään kisoista enää tälle syksylle. Johanna etsi kuitenkin vielä miun onneksi paria kun elin jo vaihetta "täysmatkan jälkeen". Johannalle ilmoitinkin hetimmiten, että oon mukana koska palautuminen täysmatkalta oli nopeampaa kun olin ajatellut sen olevan. Ja olin jo muutaman viikon koomailun jälkeen, että elämää täysmatkan jälkeenkin on. 

Suunnitelmissa oli edetä samaan tapaan kun aikaisemmissakin kisoissa - hauskuus edellä ja hyvällä meiningillä. Tai - no lopussa mie arvelin taas keulivani Johannan ohi ja Johannalle loppu ei oo ollut vissiin vielä kertaakaan hyvää meininkiä.. mutta koska se on maalissa aina sellaiseksi muuttunut pohdin loppukeulimista tälläkin kertaa jo etukäteen.

Ajelin aamusta Espoon suuntaan ja tuttuun tapaan hörpin kahvia ja kuuntelin musiikkia. Matka taittui nopsaan ja perille oli helppo löytää. Sää oli puolipilvinen - kauempana oli mustia pilviä ja toivoin, että ne pysyisivätkin kauempana. Johanna löytyi helposti ja siirryttiin pukkariin varailemaan kaappeja. Tarjolla oli kolme matkaa ja mein sprintin startti olisi viimeisenä. Kannustettiin pitkän matkalaiset omille matkoilleen ja siirryttiin kisainfoon. Kaikista joukkueista otettiin turvallisuussyistä kuvat ennen starttia ja myöhemmin sen sai muistoksi itselleen. Aika kiva! 

Pukukopissa oli iloista puheen sorinaa. Miun kokemuksen mukaan Swimruneilla käy pölisevää ja iloista porukkaa. Yhtään tiukkaa uimalakkia ei ole vielä samaan kisaan mahtunut ja se on kyllä tosi mukavaa. Varustevinkit ja viime hetken kikkailut hoituu aina porukalla pukukopissa. Kello kävi nopeaan ja pian siirryttiinkin jo urheilukentälle odottamaan omaa starttia.

Liikkeelle lähtö tapahtui tuttuun tapaan rauhassa ja oltiin jo etukäteen sovittu, että Johanna menee edellä ja edetään hänen vauhtia. Tosin, maaston haastavuus oli jo etukäteen tiedossa ja sen puoleen en uskonut olevan vaaraa sille, että keulisin alkumetreilläkään. Asfalttisoturille kun nuo korkeuserot, juurakot ja polut ei ole sitä vahvinta alaa. Ekan juoksupätkän aikana jo porukka hajaantui metsässä ja ruuhkaa ei varsinaisesti kohdattu missään kohtaa. Juoksu tuntui kivalta ja melko keveeltä. Eka juoksuosuus oli vajaa kolme kilsaa ja sitten saavuttiin Ruuhijärvelle, jossa eka uintiosuus oli 280m. Jo järveen mennessä tunsin, että henki salpaantuu. Vesi ei varsinaisesti tuntunut kylmältä, mutta joka kertaa happea ottaessa hengitysäänestä kuuli että hengityselimistö oli vähän shokissa. Uinti itsessään tuntui muuten ihan hyvältä.

Luonto ympärillä oli kaunista - joskin oma keskittyminen meni enimmäkseen juurakoiden ja kivien tuijotteluun. Välillä keulin edelle, mutta pian aina muistin mitä oltiin sovittu. Oli iha mahtava fiilis olla taas rämpimässä Johanna kanssa. Mie en ihme kyllä kertaakaan kaatunut, vaikka maasto todellakin oli paikka paikoin hyvinkin haastavaa. Yhdessä kivikossa, josta infossakin varoiteltiin ja kehoitettiin etenemään maltilla, oli haasteita. Kylmästä vedestä noustessa tasapainoelin oli hetken ihan ulapalla ja kivikossa pyörrytyksen kanssa edeten oli hetken aika epämukavaa.

Uinti alkoi loppua kohden tuntua melko raskaalta, en kylläkään hirveesti ihmettele. Alla oli kuus päivää putkeen crossfittiä ja edellisen päivän dipit - jotka muutenkin miun heikkous - painoivat yläkropassa melkoisesti. Etenkään vasemmalla kädellä ei meinannut otetta vedestä saada millään ja isot lättärit ei olleet ehkä se järkevin valinta. Keventely ennen kisaa ois ehkä kannattanut, mutta turha sitä oli enää tuossa kohtaa itkeä. Osa järvistä oli mustia eikä edetessä nähnyt juurikaan mitään. Yksi järvi oli tosi kirkas ja näytti ihan kun pohjassa olisi ollut pilviä. Etapit eteni taas vauhdikkaasti ja juoksu tuntui keveeltä maastosta huolimatta. Toki vauhtikin oli maltillinen.

Kattilajärvelle saavuttaessa tapahtui jotain. Tuuli yltyi ja tuli ihan hirvee myräkkä. Tuntui, että vaikka kauhoi ja kauhoi ei liikkunut minnekään. Pelastusvene päivysti ihan lähettyvillä ja sen puoleen olo tuntui ihan turvalliselta. Mitä lähemmäs rantaa päästiin, niin sitä kovemmaksi tuuli yltyi. Lopussa joutui taistelemaan ihan urakalla, että pääsi rantaan. Siellä päivystäville sukeltajille päivittelin säätä ja tunnetta kun olis uinut vastavirta-altaassa. Kovin hiljaisia olivat - syykin selvisi. Olivat ruåtsikielisiä eikä niihin oikeen tainnu etelä-karjala upota. Johanna olikin jo huollossa tankkaamassa miun rantautuessa ja itekin piti ottaa mukillinen vettä kun suuta kuivas. Kattilajärveltä Orajärvelle olikin melkein kolmen kilsan siirtymä ja sitten edessä vika uintiosuus. Tässä kohtaa mie lähdin jo edelle Johannalta lupaa kysymättä. Olin vähän päättänyt, että alle kolmen tunnin mentäisiin. Johannalta en kysynyt - mut tiesin, että samaa mieltä takana ollaan.

Vikan uintiosuuden jälkeen kilpailuvietti puras ja Johannalle huikkasin, että "Noista mennään kyllä ohi", tarkoittaen edellä menevää naisparia. Totesin, että noista mennään ohi eikä yhtään naista lasketa enää edelle. En tiiä voiko tältä välttyä missään kisassa - vaikka sijoituksella eikä ajalla ole väliä, niin lappu rinnassa pitää kuitenkin vähän painaa. Viimeisellä juoksuosuudella Johanna oli kerran rypässys mutaan - mie en edes huomannut. Käskin vaan juosta kovempaa, että ehditään alle kolmen tunnin maaliin. Loppuun jotain kirin tapaista ja käsi kädessä maaliin. Ja kyllähän se alle kolmen tunnin meni ihan kevyeen. 2,4km avovesiuintia ja 12km polkujuoksua 2h54min29s.

Päälle saunomista rantasaunalla. Kuulumisten vaihtoa saunanlauteilla naisten kanssa ja sen jälkeen valmiiseen pöytään syömään. Sitten olinkin valmis kotimatkalle. Ja kotimatka meni miettiessä ensi kesän Swimrun-juttuja. Porkkalaan pitkälle matkalle olis vähän päästävä. Ja Midnight Sun Swimrun ois kyllä myös joskus koettava. Hieno reissu jälleen kerran.

Porkkala Swimrun 2017

Kynnet valmiina!

Viime elokuussa extempore Swimrunin maailmaan hypätessäni en totisesti ymmärtänyt millaiseen maailmaan - vedenalaiseen ja maanpäälliseen - olinkaan hypännyt. Elokuinen Järvestä järveen-kisa meni ihon alle ja tunteisiin. Sinne en valitettavasti tänä vuonna pääse. Piti keksiä muuta. Porkkala kiinnosti, mutta myös jännitti koska olin kuullut sen olevan teknisesti haastavampi. Yhden kisan kokemuksella sinne. Into voitti järjen taas - ja hyvä niin.

Askelmerkit selvät.

Lauantaina vihdoin oli se aamu, kun sain taas herätä kello 4.15 ja alkaa laittamaan eväitä valmiiksi. Tällä kertaa suuntasin yksin matkaan, parini Johanna asuu pääkaupunkiseudulla. Eväät eivät siis olleet niin mittavat, kun edellisenä viikonloppuna. Varustesäätöä olin tehnyt edellisinä päivinä ja pakannut kaikki jo illalla valmiiksi. Join aamukahvit jo totuttuun tapaan autossa ja kuuntelin Gunnareita. Sää oli kirkas ja aurinko alkoi paistella heti viiden jälkeen. Erehdyin laittamaan aurinkolasit silmille vain todetakseni, että miun melatoniinin erityksellä aurinkolaseja ei voi käyttää tähän aikaan aamusta. Efekti oli vähän sama, kun olisi laittanut pimennysverhot kiinni ja painanut pään tyynyyn. Otin siis lisää evästä ja laitoin radiosta ääntä lisää. Matka taittui nopsaan hyvällä fiiliksellä. 

Osuudet. Kuva: Porkkala Swimrun.

Saavuttiin Upinniemen varuskuntaan juuri kahdeksaksi ja käytiin ilmoittautumassa. Syteen tai saveen liikahtaisi tänään numerolla seitsemän. Nautittiin auringosta ja tsekkailtiin karttaa. Yhdeksältä alkoi kisainfo ja vähitellen alkoi pikkusen jännittää. Maha ei taaskaan ollut parhaimmillaan, mutta päätin antaa sen elää omaa elämäänsä. Pakolliset varusteet: ensiapuside, kompassi, kaksi pilliä, kaksi märkäpukua, uimalakit ja kartta oli varattu. Mukaan otin myös lättärit ja pullarin ja pari geeliä varmuudeksi. Kaikki oli niin kuin pitikin. Kannustettiin pitkälle reitille (20km juoksua ja 5km uintia) lähtevät matkaan ja sen jälkeen viimeisteltiin omat varusteet ja vietiin ylimääräiset kamppeet pukkariin. Kohta kello olikin jo 10.27 eli kolme minsaa aikaisemmin oltiin lähtöviivalla ja ei kauaa tarvinnut starttia odottaa.

Reitti. Kuva: Porkkala Swimrun

Startattiin ihan hänniltä, koska tarkoitus oli mennä ihan rauhassa ja nauttia matkasta. Eka juoksuosuus oli hiukan päälle kaksi kilometriä. Alkoi tulla nopsaan kuuma ja kun meri vilkahti puiden katveesta sydän loi kerran ylimääräistä. Se tunne. Kun on niin kuuma, että märkkäri on just sulamassa nahkaan kii ja meri ottaa syleilyynsä. Se on jotain. Mieletöntä. Ei sitä ehkä voi selittää. Se oli jotain niin siistiä. Ja meressä uiminen.. Se elää ja velloo. Haastaa. Ei meinaa päästää rantaan. Ja sitten päästääkin. Edessä on kallio. Liukas. Et meinaa päästä sille. Sitten pääsetkin. Nastarit rouskuvat kalliota vasten. Adrenaliini kohisee. Silmät kostuu, kun juokset läpi saaren ja näet jotain sellasta maisemaa mitä et näkis ikinä. Jos et tänään ois tullut. Ei sitä ehkä voi selittää. Se oli niin siistiä. Tätä toistettiin reilut kolme tuntia ja miusta reissu loppui liian aikaisin. 

Ensimmäisissä ylityksissä tapasin jotain ruohoa. Se tuli kasvoille, suorastaan silmille. Yritti suuhunkin. Kädet osuivat siihen ja aattelin, että se on niin ällöä että inhoon sitä. Rantautuessa irrottelin sitä lättäreistä ja ääneen pälisin, että miten voikin olla näin ällöä. Kaksi samaan aikaan rantautuvaa miestä informoivat makeiden vesien tyttöä. Kertoivat, että se on rakkolevää ja että siitä kannattaa olla iloinen, koska se on merkki siitä että meri voi hyvin. Suorastaan innostuin. Päätin, että rakkolevä on kiva kaveri. Sen jälkeen tultiin hyvin toimeen. Ja kotona oli pakko lukea lisää rakkolevästä. Sillähän onkin mieletön merkitys ekosysteemissä. WAU! Pitää ehkä googlettaa myös ahvenruoho.. vaikka epäilen, että sen päälimmäinen tarkoitus on olla ällöä ja kiusata ihmisiä. Oon tässä vähän alkanut miettimään myös semmosta, että vois ehkä alkaa kalojenkii kaveriks. Jos nekin muuttuisivat sitten kivoiksi. Oikeesti harkitsen sitä!

Syteen tai Saveen fiiliksissä. Kuva: Harri Hytönen.

Uinnissa edettiin kokoajan aika samaan tahtiin, parilla osuudella Johanna kiristeli vauhtia ja miulla oli perässä pysyminen. Kuitenkin 10m etäisyys oli helppo säilyttää. Sovittiin, että juoksuosuuksilla Johanna menisi edellä.. ihan vaan siksi, etten mie alkas keulimaan. Ja myös siksi, että suunnistajana Johanna on tämmöstä asfalttisoturia kätevämpi haastavassa maastossa. No, en mie ihan aina muistanut tätä vaan kuten kuvassakin näkyy, niin siellähän sitä keulitaan. Pari kertaa selostin ja keulin ja olin vetää lipat. En kuitenkaan vetänyt. Ei yhtään kaatumista tai rymyä, vaikka maasto oli teknisesti haastava. Menohaluja ois ollut kyllä, mutta edettiin Johannan vauhtia. Hyvä niin, koska seuraavana päivänä olisi Willimiesajoissa pyöräilyä edessä 135km:n verran. Pk-sykkeillä pysyminen oli siis miulle pelastus. 

Ihan mahtavaa oli myös se, ettei kolmen kilsan uinti lättäreillä tuntunut missään. Tai siis tuntui hyvältä, kokoajan. Vaikka rehellisyyden nimissä kerrottakoon, että uin vain kilometrin testiuinnin noilla isommilla lättäreillä. Totuttuun tapaan lähdin soitellen sotaan. Luotin siihen, että voima riittää ja se riitti. Viimeisellä pidemmällä uintiosuudella vähän yläkropassa tuntui lämpöä, mutta kivuksi sitä ei voi sanoa. Talvi on tainut tuoda yläkroppaan vähän voimaa. Vaikka ei se ulospäin näykään. Ens kerralla pitää ehkä ottaa vielä vähän isommat :D Kotimatka meni taas iloisissa tunnelmissa. Kotona tuhti tankkaus ja unta palloon. Ja Willimiesajojen kisaopas iltasaduksi. Ei paljon laakereilla lepäillä!

Maisemat oli upeat! Kuva: Harri Hytönen

Aivan mieletön päivä <3 Vähän aloin haaveilemaan, että ensi kesänä koklaisin tuota pidempää matkaa. Pari vaan pitäisi saada, Johanna ei noin pitkästä juoksusta innostu.. vaikka onhan tässä vielä vuosi aikaa. Kiven alla tuntuu olevan swimrunista innostuneet. Vaikka tää on ihan mahtavaa! Että.. jos innostuit, niin lähesty ihmeessä.

Kiitos Porkkala Swimrun! Tavataan ensi vuonna uudelleen!

Kauden 2017 tavoitteet ja suunnitelmat

Välimeri Nizzan edustalla helmikuussa.

Sini heitti blogihaasteen, aiheena otsikon mukainen "Kauden 2017 tavoitteet ja suunnitelmat". 

Jotenkin havahduin siihen, että miullahan oli vissiin jotain tavoitteita tälle vuodelle.

Oon tainnut vaan unohtaa ne kaikki. Joten tuntui aika luonnolliselta valinnalta

vastata tähän haasteeseen ja pohtia vähän asiaa.

Jotenkin ylimenokausi on taas venynyt. Tai, ei kai se tavallaan venynyt

ole, mutta oon vaan jäänyt semmoseen samanlaiseen kivaan puuhasteluun mitä oon aina harrastanut. Viime vuotta lukuunottamatta. Viime vuonna oikeesti yritin treenata tavoitteellisesti.

Treenasinkin. Ja tykkäsin siitä. Tykkäsin paljon. Samaan aikaan totesin,

että se on liikaa. Riittämättömyys mikä jää perhettä ja ystäviä kohtaan on liikaa. 

Tässä kohtaa elämää. 

Kun koko perhe harrastaa, niin tavaraa piisaa.

Joskus myöhemmin on sen aika, ei nyt. Lapset ovat kerran pieniä ja näitä aikoja ei saa 

myöhemmin takaisin. Siltikään ei kannata jäädä odottelemaan sitä aikaa. 

Koska elämästä ei koskaan tiedä. Ei todellakaan. Mitä se suunnittelee. Kaikki sen suunnitelmat ei oo mieluisia, jotkut on perseestä. Siksi niitä muka auvoisia treeniaikoja odotellessa voi tässä perhe-elämän ohella kasvaitella rautaista peruskuntoa ja harrastaa monipuolisesti kaikkea mikä kiinnostaa. 

Ja se lista ei ole lyhyt. Se pitenee kokoajan. Ja mikä tärkeintä, toteuttaa haaveita ja unelmia.

Niitä pieniä - ja vähän isompiakin.

Vaikka suuren suuria tavoitteita ei olekaan, niin jotain suunnitelmia kuitenkin:

Kotirataultra

Tähän miun on pitänyt osallistua jo monena vuonna. Kerran osallistuinkin, mutta aikapulan takia ultra oli niinkin pitkä, kun 25km. Tänä vuonna tarkoituksena on vetästä täydet 50km. 

Pitkiksistä on lusmuiltu ja paettu sisätiloihin crossfittaamaan. Nyt maksetaan kilsat kilsoina takaisin. Vuoden eka kisa. Omatoiminen tosin, mutta kilpailu itseä vastaan.

Voit lukea tästä enemmän täältä 

50km.. jalkaa nousee kerran jos toisenkii :)

Prahan maraton

Tänne ilmoittauduin jo syksyllä. Maratonin ja muun matkailun yhdistäminen jatkuu edelleen. Seuraava vuosikin taitaa olla jo melkein buukattu. Tänne oli jotain isoja tavoitteita, mutta ne on karisseet matkan varrella. Kun ohjelman mukaan juokseminen ei oo napannut. Holmenin Janne on koittanut välillä takavasemmalta huudella jotain kilsavauhteja, mutta en oo kuullut oikein mitä se sanoo, kun treenikaverit on Varikolla kolisuttaneet niin kovasti rautaa. Mutta kunhan lumet lähtee, niin katellaan sitten kuntoa ja tavoitteita tarkemmin. Tänne kuitenkin. Jos juoksu floppaa, niin muuten on taatusti mukavaa. Se on onneksi taattu. Ystävien seurassa.

Matkasuunnitelmia ja haaveita.

Joroisten puolimatkan joukkueviesti

Yks kesän kohokohdista. Tänä vuonna miun osuus taitaa olla juoksu. Jokohan sais motivoitua itsensä yrittämään puolimaratonilla enkkaa?! Kahdella viimesimmällä maratonilla vanha puolimaraton ennätys on ekalla puolikkaalla pistetty uusiksi, joten ei pitäisi olla edes vaikeeta. Joroisten reitti ei kyllä oo armelias. Katsellaan. Kivaa tulee kuitenkin taatusti ja se on se juttu.

Pyöräilykautta odotellessa voi onneksi polkea olkkarissa.

Porkkala Swimrun

Tänne suuntaan ekalta swimrunilta tutun parin, Johannan, kanssa. Meillä oli viimeeksikin niin hauskaa, vaikka ei edes tunnettu toisiamme. Kisaolosuhteet tulee olemaan taatusti haastavammat, mutta selvittiin viimeeksikin niin hienosti ja pelattiin loistavasti yksiin että tää tulee olemaan loistokasta. Ootan tätä Johanna jo NIIN kovin. 

Avovesiuintia Pargassa.

Estonia Triathlon

Glup. Tää on sitten se vähän isompi haave. Jotain, mitä en ois muutama vuosi sitten edes haaveillut tekeväni. Mutta. Jos voit juosta puolimaratonin, selviät maratonista. Luulis, että triathloniin pätee sama. Jos pystyt vetämään puolimatkan, ei täysmatkakaan oo ongelma? Ei voi tietää ellei kokeile. Miehen kanssa siis pikku lauttareissu Tallinnaan ja pikkusen urheilua. Mies saa kunnian kannustaa.  Ajatuksissani selviän 3,8km:n uinnista, 180km:n pyöräilystä ja maratonista noin neljässätoista tunnissa. En tiedä selviänkö. Enkä vaadi miestä koko aikaa kannustamaan. 

Mutta aion kokeilla. Sitten tiedän. Kauanko se vie aikaa. 

Nimi listassa. Huimaa.

Dublinin maraton

Veikkaan, että Viron reissun jälkeen ei hirveesti tee mieli uimaan, pyöräilemään tai juoksemaan. Joten todennäköisesti seuraava pitkis sitten lokakuisessa Dublinissa. Kunnon huilijakson jälkeen. Ehkä vielä enemmän, kun maratonia odotan Guinnessin tehdaskierrosta. Ja sitä Guinnessia itseään. Ja lomaa ystävien kanssa. Ja Irlantia itseään. No okei, kyllä se maratonkin tuntuu ihan kivalta ajatukselta. Syksyllä oon yleensä ollut ennätyskunnossa. Ehkä tänäkin syksynä.

Wave 1 - Sub 3:39. Se ei juokse joka pelkää. 

Kovin montaa tapahtumaa ei siis tänä vuonna ole mielessä, jos vertaa edellisiin vuosiin. Mutta muutoin haaveita ja suunnitelmia sitten onkin. Listaan ne epämääräisessä järjestyksessä tähän.

- avovesikauden avaus perinteisesti Vappuna

- Norppaohjaaja-kurssin laiskan (ja osaamattoman) läksyn suorittaminen - pinkkaaminen

- vapaasukellukseen perehtyminen

- crossfitissä ravaaminen monta kertaa viikossa

- joku Jannen iltalenkki extemporelähtö

- vaellusratsastus

- kiipeily

- lätkätreenit

- satoja kilsoja pitkä pyöräretki

- pitkät avovesiuinnit

- olkapääjumppaa säännöllisesti

- hieronnassa käyminen säännöllisesti

- pussikaljan juominen ja maailman parantaminen

- muutaman matkan buukkaaminen

- ajoissa nukkumaan käyminen

- hammaslangan käyttö joka ilta ennen nukkumaan menoa

- päikkärit aina kun mahdollisuus

- villasukkajuoksu

- Taipalsaarelle jätskille juokseminen ja pyöräily

- munkkien syöminen aina kun siltä tuntuu

- työhyvinvoinnin huomioiminen

Suurin toive tälle vuodelle on, että itse pysyisi terveenä ja saisi pitää läheiset terveinä ympärillään. Tai edes ympärillään. Monet asiat oivaltaa usein vasta sitten, kun on myöhäistä. 

Nautinto ja mukavuus edellä kaikkeen, mihin ryhdynkin. Ja kun miun mukavuus alue on epämukavuusalue.. niin ei tiedä mihin kaikkeen se johtaa. A wink, A wink :D

Kuva: Mikko Nikkinen

Järvestä Järveen Swimrun

Jo viime kesänä haaveilin tästä lajikokeilusta. En kuitenkaan saanut millekään viikonlopulle mahdutettua kokeilua, koska jostain ihmeellisestä syystä aika moni viikonloppu oli jo täynnä. Ja oli toinenkin ongelma: miulla ei ollut paria, jonka laji vaati. Uinnista innostuneet kaverit ei innostuneet juoksusta, osa koki puolestaan uimataidon riittämättömäksi ja loput katsoivat sitten suurin piirtein haavi auki miun ehdotusta. Talven ajaksi unohdin koko jutun. Kevään tullessa homma muistui taas mieleen ja aloitin taas houkuttelun. Yhtä huonolla menestyksellä. Ja, totesin myös viikonloppujen osalta saman ongelman. Unohdin taas. Ehtiihän sitä myöhemminkin.

Lakkia on siinä monenlaista.

Tahkon puolimatkasta on kulunut vasta viikko. Saatoin vannoa, että Reykjavikin maratonin lisäksi ei enää lappua rintaan. No, onneksi nainen voi muuttaa aina mieltään. Ja täällähän kisanumero kirjoitettiin vain käteen. Sunnuntai ja maanantai totaalilepoa ja tiistaina jo totaalinen kyllästyminen lepoon. Kroppa oli vireessä, mutta pää edellen väsynyt. Nukuin paljon. Käytiin kaverin kanssa uimassa tiistai-iltana ja lähtöä rannasta tehdessämme oltiin näkevinämme mies juoksemassa märkäpuvussa pitkin rantareittiä ja naureskeltiin, että joku on lähtenyt märkkärissä juoksemaan. No ei sillä mitään märkkäriä ollut, nähtiin väärin. Samaisena iltana olin menossa jo nukkumaan. Nopsaan vielä selailin sängyssä nettiä ja KPK 24/7:lla Johanna etsi paria sunnuntain swimrunille. En ehtnyt edes ajatella asiaa, kun olin jo laittanut Johannalle viestin että olen kiinnostunut. Samaan aikaan tajusin, ettei miulla ois ehkä lapsille edes hoitajaa. Painoin pään tyynyyn ja nukahdin. Aamulla, kun heräsin oli Johanna vastannut viestiin. Puoleen päivään mennessä lastenhoitoon liittyvät pulmat olivat ratkenneet, nimi joukkueelle keksitty ja ilmoittautuminen sunnuntain kisaan oli sisässä. Vaikka oma impulsiivisuus pelottaa joskus jopa miuta itseäni, on se samalla myös yksi miun parhaista ominaisuuksista. 

Varustetestailua innoissaan. Ei kai se vaan näy.

Viikko meni innosta täristessä ja unissaan uidessa. Todellakaan lakanat ei meinanneet pysyä sängyssä, kun niin huolella valmistauduin. Sunnuntaina seitsemän aikaan vein pojat hoitoon ja ajelin vesisateen saattelemana Espooseen. Reitti oli tuttu. Oltiin käyty joskus Luukissa uimassa. Olin hyvissä ajoin paikalla ja ehdin syödä vielä toisen aamupalankin Johannaa odotellessa. 

Pinkit kynnet ja aamukahvi Luukissa.

Kahvikuppi ja kynnet oli sattumalta sävysävyyn. Johanna tuli sovitusti paikalle ja meillä synkkas heti. Keskusteluiden perusteella Johanna oli vahvempi uimari kun mie ja mie taas treenannut juoksua enemmän. Tosin, Johannan vahvuus on metsä. Ja sitä oli tänään tarjolla. Sovittiin, että edetään hitaamman mukaan ja tarkoitus ei ollut lähteä repimään vaan nauttimaan matkasta. Käytiin ilmoittautumassa ja sen jälkeen sitten vaihtamaan kamppeita. Pukuhuone täyttyi naurusta ja puheensorinasta. Pakollisiksi varusteiksi järjestäjä oli määritellyt: ensiapusiteen, kartan ja kaksi pilliä. Irroitin pelastusliivien pillit matkaan ja Johanna hankki siteen. Kartan sujautin minigrippiin ja tuubivyöhön. Otin mukaan geelejä, vaikka olinkin melko varma etten niitä tarvitse, enkä tarvinnutkaan. Kenkien kanssa en arponut, vaan mukaan lähti suunnistusnastarit. Täydellinen valinta. Juomarakko jäi kotiin. Totesin, että en tarvitse.

Infoa vastaanottamassa Kuva: Järvestä Järveen Swimrun.

Lähtöalueella oli info ja siitä siirryttiin sitten starttiin. Sade oli loppunut ja ukkonenkin väistänyt. Jäätiin aika taakse ja sovittiin, että alku mennään rauhassa tunnustellen. Kello 12.00 hep ja liikkelle. Nauratti ääneen, kun kieltämättä meininki näytti siltä että pöpit on päästetty ulkoilemaan. Missään lajissa ikinä ei oo ollut noin letkee meno jo lähdössä. Liikkeelle lähti 46 paria eli melkein satapäinen porukka. Ensimmäinen juoksusiirtymä oli reilun kilsan ja porukka hajaantui melko hyvin, koska ekalle uintiosuudelle päästiin jonottamatta. Eka uintiosuus oli pisin, 540m. Se oli ainut osuus, josta vastaranta ei näkynyt vaan piti suunnistaa poijulle ja sitten toiselle ja sitten vasta rannalla näkyvälle swimrun-kyltille. Uintiin Johannan kanssa aika tasatahtiin. Uutta uinnissa oli se, että eteenpäin tähystämisen lisäksi piti tähystää taaksekin ja muistaa pitää sääntöjen määrämä maksimi 10m etäisyys pariin. Eka uintiosuus sujahti nopsaan, reilussa 10 minsassa. Rantautuminen hiukan nauratti. Ensin tuoksu suo, sitten piti könytä soista reunaa ylös ja lopulta oli kokonaan semmosessa töhnässä. Seuraava juoksuosuus oli puunrunkojen ali ja yli mönkimistä. Johanna meni ketterämpänä edessä ja mie kompuroin perässä. Taisin jo tässä kohtaa todeta, että tää on ehkä siisteintä mitä oon koskaan tehnyt. Etapit eteni etenemistään ja hymy kasvoilla leveni vaan. Aurinkokin tuli esiin, se alkoi pidemmillä juoksuosuuksilla olla jopa tukala. Uintiosuuden alkamista oikein odotti. Lammet olivat erilaisia: osa kirkkaita, osa sameita, osa täynnä lumpeita, osa puunrunkoja. Mikä oudointa, en kertaakaan koko reissun aikana jännittäny veteen menoa. Normaalisti oisin kirkunut puunrunkoja ja hyperventiloinut käsiin osuvia lumpeita. Ja ollut hepulissa uimalaseista, joiden linssi on täynnä vettä. Nyt vaan nautin menosta. Jokaisesta käsivedosta, jokaisesta sisään hengityksestä ja ulos puhalluksesta. Uinti oli rentoa ja kivaa. Juoksu sujui yllättävän kivuttomasti märkkärissä metsikössä. Nastarit toimi älyttömän hyvin ja on ehdottomasti paras valinta tämmöseen kisaan. Avokalliolla sai ihan rauhassa rouskutella menemään. Ja oli pakko ihailla maisemia. 

Uimareita Hepojärvellä. Kuva: Järvestä Järveen Swimrun

Energiapysäkillä nautittiin rauhassa antimista. Sain palautetta pinkeistä pilkullisista kynsistä: kuulemma kisan hienoimmat kynnet. Pysäkillä ollut huoltomies käski varoa haukia. Kuulemma niitä saattas mokomat kiinnostaa. Seuraavan uintiosuuden mietin vähän haukia ja pidin kynnet piilossa. Sitten unohdin taas hauet ja muut ällöt. Pian Johanna sanoi, että edessä olisi enää yksi uintiosuus ennen pidempää juoksusiirtymää Luukkiin. Todettiin yhteen ääneen, että ei tää vielä saa loppua. Kysyttiin, että saako vetää toisen kierroksen. No, innolla lähettiin liikkelle ja oltiinkii sitten niin intona, että juostiin ohi reitiltä. Pitkän matkaa juostiin ja yhtäkkiä tajusin, ettei sinisiä nauhoja oo näkynyt toviin. Ei muuta kun ravia takasin ja tehtiin pisimmästä juoksuosuudesta ekstrapitkä. No, ei sen väliä. Tein vielä toisenkin pummin matkalla kun halusin jo niin kovin uimaan. Viimenen osuus oli Luukinjärvessä 300m kiekka, jossa kierrettiin kuusi poijua. Sitten ylös järvestä ja viimenen juoksuosuus kohti maalia. Juostiin käsi kädessä maaliin. Ihan huikeeta! Tää oli ihan mahtavaa. Haluan tätä(kin) lisää!!! Tää on yks siisteimmistä lajeista mitä oon kokeillut koskaan. Tässä on jotain tosi ainutlaatuista! Älä siirrä ensi kesälle sitä, mitä voit kokeilla jo tänä kesänä. Ensi kesänä voi olla liian myöhäistä. Ehkä vähän synkkää, mutta tosi kun lammenvesi.

Reissussa rähjääntyneet varusteet. Nainen sen sijaan voimaantui :)

Uintia noin 2,1km ja juoksua 10,2km.. nää siis järjestäjän ilmoittamat. Meille tuli vähän enemmän :D Loppuaika 2h20min. Oltiin kuntosarjassa sijalla 6/12.

Reittikartta. Kuva: Järvestä Järveen Swimrun.



Ja sitten.. Kuka lähtis miun kaa? Mies, nainen. Iällä ei väliä. Kunhan tykkäät uida ja juosta. 

Hiljaa tai kovaa!