Helsinki Spring Marathon 2017 puolikas

Eskarilaisen näkemys äidistä. 

Kauden 2017 tavoitteita ja suunnitelmia aikaisemmin listatessani saatoin pohtia puolimaratonin ennätyksen päivittämistä tänä vuonna. Ja pohdinkin. En jäänyt sitä aktiivisesti kovin pitkäksi aikaa pohtimaan, mutta koska miun alitajunta on hiukan (yli)aktiivinen huomasinkin jo pian suunnittelevani keväistä matkaa Helsinkiin.

Jotenkin näin se lähti.

Hyvät ideat syntyvät yleensä hetken mielijohteesta. Ne hyvät ideat tuntuvat yleensä h-hetken koittaessa ihan paskoilta ideoilta. Niin tälläkin kertaa. Ajatuksena ja tavoitteena tälle reissulle oli vakionopeudensäätimen kalibrointi kohti Prahaa. Liian vähän juoksua ja "liian hitailla" vauhdeilla on saanut aikaan sen, että turbodieselistä on hävinnyt turbo. Epävarma se on ollut kyllä aikaisemminkin. Alkuviikosta piti keventää kyykkäämistä ja loppuviikkoa kohden kevennellä kaikesta, koska järkikin sanoo että loppuun ajetuilla jaloilla ja päällä on turha edes lähteä mihinkään. Tunnetusti keventely ei oo miun vahvuus, kiipeilen seinille pelkästä tiedosta. Crossfitin syrjään laittaminen torstain jälkeen tuntui rangaistukselta. Tehostin vaikutusta ja varmistin selustan itseltäni ilmoittamalla valmentajalle, että mikäli yrittäisin tulla ennen maanantaita, niin miut sais aja kepillä kotiin keventelemään. Koska tykkään kiduttaa itteäni, joka ilta kurkin salaa mikä treeni ois seuraavana päivänä. Ilman tietoa kepistä oisin saattanut vaikka kokeilla onneani. Pysyin poissa. Onneksi. Ihme.  Jalat tuntuivat vetreiltä ja kroppa muutenkin ihan levänneeltä jo lauantaina.

Joskus totaalikieltäytymistä voi helpottaa paidalla. Toimi!

Ajeltiin naisten kanssa aamusta Helsinkiin. Etelä-Karjalan aurinko vaihtui synkeäksi ja ankeaksi säätilaksi mitä lähemmäs Helsinkiä tultiin. Nauru raikas ja fiilis oli hyvä, ainakin autossa paistoi aurinko. En tainnut vielä tuossa kohtaa edes tajuta mitä edessä on. Vasta Pukinmäkeen saavuettaessa ekan kerran mahassa kouras. Tänään pitäs juosta. Tuntus pahalta ja ällöttäs. Taatusti. Kaikista ikinä juoksemista matkoista puolikas on ehdottomasti karsein. Vuodesta 2013 asti hampaankolossa on ollut 18 sekuntia. Lähdin silloin puolikkaalla alittamaan 1.50 ja aikaa meni 1.50.17. Saatoin silloin suutuspäissäni sanoa, että ikinä en enää puolikasta juokse. No oon mie juossut, semmosia mukavuusaluejuoksuja. Tällä hetkellä kunto on surkee. Eipä oo kyllä paljon tullut juostuakaan, ennen sunnuntaita yhteensä 250km tälle vuodelle. Naurettavan vähän. Onneks katsoin tän vasta juoksun jälkeen. Ois saattanut vaikuttaa vielä enempi korvien väliin. Lähdin ihan takki auki matkaan. Ja hampaat hanurissa. Kummastakaan ei varsinaisesti ollut ihan kauheesti hyötyä. 

Onneks munkit ootti takakontissa. Lupasin syödä ne heti, kun oisin juossut.

Ennen starttia istuttiin J:n kanssa autossa. Varmaan kaikki muut oli lämppäämässä. Mietittiin semmosta penkinlämmitin alkulämmittelyä. Että laitetaan vaan auto käyntiin ja napsautetaan penkinlämmittimet päälle. Mietittiin miks hitossa on ajettu Helsinkiin, eikä jääty vaan kotiin nukkumaan?! Oltiin melko varmoja kumpikin, että tänään ryömiteltäs ja ehkä vähän kontattas. Käytiin myö kuitenkin sitten vähän lämppäämässäkin ja nähtiin samalla tuttuja. Ei ehkä ollutkaan niin kylmä, kun ajattelin. Starttialueella oli hyväntuulista porukkaa ja puhetta riitti. Oli aika jännä näky, kun lumisaderintama läheni pikkuhiljaa. Kahdenkymmenen metrin päässä satoi ja meillä ei vielä, mutta pian satoi. 

Liikkeelle takki auki ja hampaat hanurissa. 

Starttipyssy pamahti ja keväiselle juoksulle lähdettiin aika talvisissa tunnelmissa. Jos maratonilla tossut vie aluksi liian lujaa, ei puolikas tee miun kohdalla poikkeusta. Aluks täysii ja lopussa niin kovaa kun pääse on toiminut ennenkin miun kohdalla. Samalla taktiikalla siis eteenpäin tänäänkin. Jos vauhdinjako oli alusta asti paska, niin nesteytys ja energiansaanti oli vielä paskempaa. Koska puolikas on miun päässä pikamatka maratoniin verrattuna ja olin vähän tankannut etukäteen vaikka puolikkaalle ei niin tarviskaan, mietin että en varmaan tarvii mitään vaan juoksen maaliin kuivin suin. Väärin! Taas!

Kymppiin asti juoksu kulki unelmasti, en paljon aatellut mitään. Juoksin vaan. Sitten hyyty energiat. Äkkiä tän tajuttuani nappasin urheilujuomaa ja sätin itteäni. Urpo! Tää ei oo cooperi. Jatkoin kuitenkin sinnikkäästi eteenpäin. Aattelin, että näin lyhyen matkan voi mennä ilman energiaakin. Tahdonvoimalla. No, en uskonut tota itekään. Kolmentoista kilsan kohdilla tuntui, että vauhti hyytyy. Nopee vilkaisu kelloon ja totesin että onneks se oli enemmän tuntemus. Kilsat 13-15 oli ihan syvältä. Kiroilin mielessäni varmasti enemmän, kun ikinä. Ja kiroilen aina aika paljon. Haistatin haltioille paskat ja mietin mitä toivoisin, jos saisin haltialta kolme toivomusta. Ne eivät olleet kauniita toiveita. Synkkyyteen vaipuneena havahduin siihen, että miehiä tuli ohi oikeelta ja vasemmalta ihan yhtäkkiä. Olinkin pitkään taivaltanut aika itsekseen ja toivonut, että jostain taivaasta tipahtas joku leveillä hartioilla varustettu mies halkomaan tuulta miun eteen. Ja yhtäkkiä niitä olikin neljä. Päätin, että sitä porukkaa en päästäisi karkuun ja jäin roikkumaan pitkäjalkaisen miehen peesiin. Päätin, että roikun siinä maaliin asti (Kiitos ja anteeksi!). Ja muuten roikuin. Vähän enemmän, kun 18 sekuntia irtos hampaankolosta ja kello pysähtyi aikaan 1.49.23. Tälle päivälle parempi juoksu, kun mitä oisin ikinä uskonut. Vauhti on vissiin aina sama, matkasta riippumatta. Jospa Prahassa näillä mentäs sitte :D Vähän rauhallisempi aloitus ja parempi nesteen- ja energianotto, ihan hyvä siitä tulee. Enkkaa ei varmasti, mutta Dublinissa sitten lokakuussa. Varmasti juoksen vielä joskus puolikkaankin, mutta kyllä maraton on matkojen matka :) 

Ennätysnaiset maalissa. 

Juoksun jälkeen suihkuun ja kotimatkalle. Vähän maha kuris nestehukan vuoksi, mutta hampurilaisateria, berliinimunkki ja kunnon nesteytys niin kotimatkan jälkeen alkoi jo olla aika voittajaolo. Tuloslistoja katsellessa täytyy olla ihan tyytyväinen siihen, että naurettavalla juoksumäärällä tuli kun tulikin puolikkaan enkka ja sijoitus 13./79. naisten sarjassa ei ollenkaan huono. Vaikkei sijoituksilla juuri väliä olekaan. 

Oikein kiva kevätretki. Kiitos Vilmalle ja Mikalle kannustuksesta reitin varrella. Ja mahtaville naisille matkaseurasta. Kiva oli törmätä myös teihin juoksututut ympäri Suomen.