Finntriathlon Joroinen 2017, joukkuekisa

Joroisten viikonloppu vuonna 2015 oli miulle ensimmäinen oikee iso triathlontapahtuma missä olin ihmettelemässä. Silloinkin juoksemassa joukkueviestijoukkueessa. Sillon pidin puolimatkan triathlonia matkana aivan käsittämättömänä. Jo pelkästään uinnin vuoksi. Enpä ois sinä päivänä niitä urheilijoita katsellessani uskonut, että joskus itsekin moiseen suoritukseen pystyisin. En etenkään, jos joku olisi kertonut että niin tapahtuu seuraavana kesänä. Jotain suurta Joroisista tarttui mukaan. En tiedä hengitinkö riittävästi triathlonia ilmasta vai kärsinkö vakavasta hapenpuutteesta toinen toistaan hienompia fillareita ihastellen. Kuitenkin. Joku iso sysäys tapahtui tuolloin. Joroisten väliin jättäminen ei oo käynyt pienessä mielessäkään, vaikka esimerkiksi maratoneilla käyn, ainakin toistaiseksi, vain kerran samassa paikassa. Koska tarjontaa on niin paljon ja halu nähdä on suuri.

Ihmettelyä naisten pukkarissa.

Tänäkin vuonna Karjalan Kisulit mauahti matkaan, jälleen hiukan erilaisella kokoonpanolla kun aikaisemmin. Taidan olla Kisuleiden ainoa jäsen, joka on ollut perustamisvuoden 2012 jälkeen joka ikisessä matkassa mukana mitä on tehty. Mutta ei sen väliä. Mauahtavia Kisuja on löytynyt aina tiimiin mukaan ja taatusti löytyy jatkossakin. Tänä vuonna itseasiassa kokoonpano oli täysin sama, kun viime vuonna mutta pientä viilailua oli matkan varrella erinäisten syiden vuoksi. Laura ui perinteitä kunnioittaen. Ja hyvin uikin, ottaen huomioon ettei hän ollut viime vuoden Joroisten reissun jälkeen vetänyt märkkäriä kertaakaan päällensä. Viime vuoden juoksuosuudella enkkansa täräyttäneen Tiian oli määrä fillaroida tänä vuonna. Selkä kuitenkin pilasi suunnitelmat ja varakisuliksi puikkohin saatiin Pia. Mahtavaa! Itse sain tänä vuonna taas nautiskella täysillä Joroisten juoksureitin mäistä ja khuumuudesta. Siltikään, mikään ei saisi miuta jättämään tätä väliin :)

Aiemmista vuosista poiketen mentiin vasta lauantaiaamuna paikan päälle. Kello tärähti soimaan kello 4.00. Kahvit termariin ja kylmälaukku matkaan. Munaleivät jo kolmatta vuotta mukana. Ei tulis mitään ilman. Kello 4.50 nappasin Pian kyytiin ja kurvattiin nappaamaan valmentaja Vormiston rooliin siirtynyt Tiia kyytiin. Höpötyksen määrä on vakio näillä reissuilla ja se on paljon se vakio. Ei ees huomattu, kun oltiinkin jo Ristiinassa mistä Laura hyppäs kyytiin. Maukuna täytti auton ja tunnelmaa ei ois enää varmaan yhtään enempää mahtunut yhteen Saabiin. Saavuttiin Joroisiin hyvissä ajoin ennen kilpailuinfon alkua. Käytiin kisakansliassa ja nähtiin joitakin tuttuja. Sää oli vielä aamusta viileä, mutta vaikutti huomattavan paljon mukavammalta kun viime vuonna. Kisainfossa ei paljon uutta tullut, mutta tulipahan käytyä. 

Laura märkkäriin puettuna.

Pia siirtyi Valvatukselle fillarilla katsastuksen kautta, myö muut bussilla perässä. Siellä olikin sitten aikaa nauraa ja täristä. Jännityksestä ja vähän kylmyydestäkin. Aika meni kuitenkin nopsaan ja pian oltiinkin jo avittamassa Lauralle märkkäriä päälle ja naurettiinkin, että kuinka monta blondia tarvitaan pukemaan yksi märkkäri. Starttia odoteltiin ja pian ekat uimarit lähtivätkin matkaan. Rolling start ei kyllä omaan silmään näytä mitenkään houkuttelevalta. Moni kuului kommentoivan lasien huurustumista odottelussa. Missähän kohtaa ne on järkevä laittaa, että ehtii kunnolla asetella mutta ettei huurusilla laseilla tarvii lähteä?! Liedon Panu ehti omalta uinniltaan jo rantaan, kun osa vielä odotti oman osuutensa alkua. Ei voi kun ihailla Panun uintia. 

Tärinää T1:ssä

Pia siirtyi varmaan vartin jälkeen pyörän luokse tärisemään ja Lauran tullessa rantaan Pia lähti intona omalle osuudelle. Tiesin, että Pia menis kun eläin ja niin hää menikin. Hyvä, että myö muut ehdittiin kisakeskukseen takasin kun Pia oli jo tulossa Rantasalmelta takaisin päin. Kävin siis kiireellä vaihtamassa juoksuvaatteet päälle ja suunnattiin vaihtoalueen lähettyville. Vähän jännitti omalle osuudelle lähtö, koska miun vuosia hyvänä pysytellyt vatsa on viime viikot ollut äärimmäisen kiukkuinen ja oli myös aamupäivän aikana ilmoitellut itsestään. Joroisilla lämpötila nousi ja kokemuksesta tiedän, ettei valmiiksi tulehtunut suolisto tykkää ihan hirveesti helteestä. Olin siis varautunut imeytymispulmiin matkan varrella. Ruokavalio on laitettava taas remonttiin: peruna, tomaatti ja paprika pois. Ankeeta, mutta ainoa joka auttaa. Kolmetoista vuotta on näillä menty ja vaikka toiveikkaana aina muutaman vuoden välein alan lisäämään noita ruokavaliooni en niitä kuitenkaan kestä. Kukaan ei tiedä miksi, mutta en kestä. Mutta nyt vaan taas hiljaa hyväksyn sen ja syön muuta kuin punaista ja perunaa :)

Kikatukset, ylävitoset, chipinvaihdot, numero kiinni ja parit tsatsaat.

Vaihdossa ei kovin kauaa tarvinnut odotella, kun Laura jo hihkaisi että Pia tulee ihan justiinsa. Olin niin innoissani, että pompin tasajalkaa. Pia tuli tuttu virne kasvoillaan ja Laura sai tuon aika hauskan kuvasarjan mein vaihdosta. Jotenkin näistä kuvista tulee esiin se, miksi meillä on aina niin hauskaa kun meillä  on. Kaikki tekee tosissaan ja pistää taatusti ittensä likoon. Silti meillä on aina hauskaa. Ihanaa! Oikeesti voimaannuttavaa! Vaikka välillä vähän itketäänkin. Laura kyllä ehdotti, että voitas olla jotkuu Karjalan Itkijäeukotkii. Mutta niin kauan kun enemmän on naurua kun itkua, niin pidetään tää.

Ylämäki edessä.

Oma juoksu lähti liian vauhdikkaasti matkaan. Tunsin sen, mutta päätin etten vilkuile kelloon. Menin vaan. Liuta miehiä kannusti ottamaan ukot kiinni ja menemään ohi. Ei varsinaisesti hillinnyt miun menohaluja. Alussa oli ruuhkaa, mutta tuoreilla jaloilla oli helppo ohitella pidemmän matkan jo taivaltaneita. Suunnitelma ei yllättäen taaskaan toiminut. Olin ajatellut, että eka kierros rauhassa ja sitten pikku hiljaa kiristellään. Ei. En vaan osaa. Aluks täysii ja lopussa niin kovaa kun pääsee.. se vaan toimii miulla. Mietin tosin, että täysmatkalla en aio sitä kokeilla. Sen verran on (ehkä) järkeä, että tiiän että niin kovaa kun pääsee johtaa seinään törmäämiseen. Pian Joroisilla viime vuonna lanseeraama "Hiljaa nypytellen" tulee olemaan miun motto siellä. Sitten ei oo varaa keulia. Sitten otetaan varman päälle. Viisaasti. Järkevästi. Osaanhan olla sellanen. Hyvä hetki todistaa se itselle. Melkein koko juoksun ajan tuntui hyvältä. Hengitys kulki, mihinkää ei koskenut. Vilkaisin kelloon ekan kierroksen loppupuolella, keskitahti 4.56. Vähän hölläsin. 

Ohitustilanne.

Ekan kierroksen jälkeen oli jo tosi kuuma, vaikka olin napannut heti ekalta kiekalta sienen matkaan ja kaatanut toisessa huollossakin vettä päähän. Joka kierroksella sieni ja ennen nousua muki tai kaks vettä päähän ja saman verran colaa mahaan. Kahdella vikalla kierroksella vikassa mäessä  oli pakko hetki kävellä ja sen jälkeen taas kiristää vauhtia. Kengät ei olleet hiekkaosuudella kovin hyvät. Maa oli muuttunut puolentoistatuhannen juoksijan alla kiiltäväksi ja liukkaaksi. Oli pakko hakeutua kohtiin missä oli irtohiekkaa ja vähän parempi pito. Loppupuolella yritin lisätä vauhtia, mutta sitä ei vaan oo. Keuhkot pelaa ja kaikki toimii. Mutta kun talla on jo pohjassa, ei vauhti vaan kiihdy enempää. Viime kesänä Reykjavikissa samalla (5.15min/km) vauhdilla ja sykkeellä juoksin maratonin, että kaiken järjen mukaan jotain ois pitänyt irrota. Tähän juoksuun ei ollut mitään tavoitteita tai odotuksia eikä kyllä mitään suuria vaikeuksiakaan, joten ei ole mitään syytä olla millään tapaa tyytymätön. Enkä todellakaan olekaan. Hyvä treeni ja mahtava porukka. Hyvä mieli jäi.

Valmentaja-Vormisto ja Karjalan Kisulit.

Joroisten parasta antia kisan jälkeen on kyllä saunarekka ja palju. Niistä nautittiin taas täysillä ja kannustettiin maaliin saapuvia. Vähän saattoi nimet mennä väärin, mutta tunne on tärkein.. ja vesiroiskeet. Kotimatkalle suunnattiin puoli kahdeksan aikaan mahat täynnä. Kotona olin hiukan ennen puolta yhtätoista ja enpä kyllä muista millon oisin ollut noin väsynyt. Uni maistui ja seuraavana päivänä ruoka. Kiitos mauahtavat naiset jälleen reissuseurasta ja Finntriathlon taas hienosta tapahtumasta. Myö niin tullaan ensi vuonnakin.. 
ehkä kahden kisulijoukkueen voimin. 

Kisulit vm 2017

Kovin kauaa ei tarvitse uusia seikkailuita odotella, kun luvassa on taas koko viikonlopun täydeltä puuhaa. Lauantaina suuntaan Kirkkonummelle Porkkala Swimruniin ja sunnuntaina on luvassa Willimiesajojen Saimaa Road Race. 
Seuraava viikko meneekin sitten blogia päivitellessä :)