Yhteenvetoa vuodesta 2019 ja vähän haaveilua tulevasta!

Monta vuotta on ollut jo tapana ynnätä loppuvuodesta mitä kaikkea onkaan tullut puuhasteltua vuoden aikana. Ajattelin pitää tästä kiinni tänäkin vuonna, niin on sitten myöhemmin kiva lueskella tiivistelmiä kuluneista vuosista. Koska miun elämässä liikunnalla on niin iso merkitys (toki sen edelle menee oma perhe kuitenkin), niin on luonnollista tehdä ynnäys blogiin. Vuoden 2019 blogitekstit on näin jälkeenpäin tarkasteltuna kaikki edelleen luonnostilassa ja tekstiä kaksi riviä vähän vaikeeta on enää palata tunnelmiin, mutta yritän. Ehkä vielä jotain muistuu mieleen. Kouluhommat vei tehokkaasti intoa näköjään vapaa-ajan kirjoittamiselta.

Tänä vuonna biletin normaalia ennemmän ja juoksin vähemmän.
Ens vuonna tän pitää muuttua.

Vuosi alkoi jännittävästi, kun hyppäsin vauhdissa ulos oravanpyörästä. Työelämä sai hetkeksi väistyä ja jäin opintovapaalle. Ei ollut kovin vaikeaa sopeutua muutokseen, enkä kyllä kyllästynyt vuoden aikana rennompaan elämänrytmiin - suorastaan rakastuin siihen. Kaikista merkittävintä vuodessa oli se, että oli aikaa olla riittävästi läsnä omalle perheelle. Olla pullantuoksuinen äiti, ja tästä sain lapsiltakin runsaasti palautetta. Sen lisäksi nukuin (enimmäkseen) hyvin ja sain rauhassa palautua syksyisestä pohjaan palamisesta. Ei sillä että olisin siitä vieläkään ihan kokonaan toipunut. Toisaalta oon ajatellut, että tuskin sellaisen kokemuksen jälkeen täysin samaksi ihmiseksi enää tuleekaan. Oon opetellut lisää armollisuutta itseäni kohtaan - rajaamaan ja sanomaan ei. Kivoillekin jutuille, koska joskus vaan täytyy. Ihan vielä en oo osannut kuitenkaan kieltäytyä kaikista jutuista, joita en halua(isi) tehdä - mutta ei kai kukaan hetkessä opikaan. Eikä kivasta kannata tietenkään usein kieltäytyä. Etenkään, jos se liittyy matkusteluun tai liikuntaan.

Käytiin miehen kanssa hiihtämässä.

Olin joitakin suunnitelmia vuodelle 2019 itselleni listannut (löytyvät tekstistä kursivoituina), katotaan miten niitten kanssa sitten oikein kävikään (tää on aina yhtä jännää ja huvittavaa miusta itestä). Vuoden aikana ennätti taas vaikka mitä:

Painonnostoleirillä oivalluksia.

Talvikarkelot Taijan kanssa, kiitos Simolle tuomaroinnista.

Tammikuussa kävin Laura Niemelän painnonostoleirillä ja tajusin tempauksesta enemmän kun ikinä tähän asti. Sekä osallistuin treenikaveri Taijan houkuttelemana Talvikarkeloiden parikisaan - tää oli ihan huippukivaa! Kiitos Taija, että pyysit mukaan. Juostiin myös Jessican ja Jussin kanssa puolikas Kotirataultra (25km) talvisissa tunnelmissa. Ja helmikuussa sitten tietysti perinteisesti pidemmän kaavan mukaan "ihan huomaamatta" 50km, Kirsikin oli osan matkaa mukana. 

Helmikuun Kotirataultran ekan etapin taivallusta,

Openeissa olin mukana tänäkin vuonna - Jopa kahdesti, koska systeemi muuttui ja vuoden 2019 openit oli alkuvuodesta ja 2020 openit jo syksyllä. Keväiset sujui omalta kohdaltani paremmin ja ylitin itteni tekemällä ensimmäiset Bar Muscle Upit - Openeiden taikakortti siis olkoon miun osalta nyt käytetty. 

Sinne heilahti <3

Openeissa kaikilla on aina kivaa!

Maaliskuussa soudin Pariisin maratonille valmistavana treeninä elämäni ekan maratonin ja se oli yllättävän kivaa. Nyt tammi-helmikuun vaihteessa ajattelin tehdä tästä uusinnan. Toimii pitkänä maratoniin valmistavana pk-treeninä hurjan hyvin. Ekan kerran ikinä soutu tuntui kivalta. Päätin myös alkaa uhmaamaan painovoimaa ja opettelemaan miulle lähes mahdotonta käsilläseisontaa (ja vähäsen kävelyäkin) ja tän parissa sitten menikin aikaa enemmän ja vähemmän. Valmentaja Tuomakselle (jälleen) isot kiitokset lempeästä, mutta napakasta ohjauksesta. Yksi pelko voitettu.

Tästä se lähti.

Huhtikuussa suuntasin Pariisiin maratonille (josta oon kirjoittanut näköjään kolme riviä tekstiä). Ennätystavoite oli vahvana mielessä ja ois ollut hyvinkin saavutettavissa, mutta ei mennyt taaskaan niin kuin elokuvissa. Reissu muuten oli sen sijaan onnistunut, eikä se juoksukaan sitten lopulta huono niin ajallisesti ollut. Ottaen huomioon vatsakrampit ja 25km jälkeisen kyykkäämisen, pääsin lopussa taas ihan hyvään nousuun - Harakan Jannea jälleen lainatakseni- hulivilimahasta huolimatta.

Starttia oottamassa Champs Elyseella.

Toukokuussa kävin ekoissa CrossFit-kisoissa, vaikka ei ikinä pitänyt ja olihan se nyt ihan vitin kivaa. Karhunkierroksella taivalsin euforiassa 55km. Sain korjaavan kokemuksen maastorymystä ja olin enemmän kun tyytyväinen. Käytiin myös naisporukalla koskenlaskussa Villillä reitillä (Niskakoski II, Myllykoski IV, Aallokkokoski IV, Jyrävä VI (kierretään maitse) Heinäkoski I-II, Vattumutka) ja hitsin hauskaahan se oli sekin.

Vikan lajin kimppuun Rakkaudella Karjalasta-kisassa.

Maalissa onnellinen nainen, Karhunkierros 55km takana.

Kesä-heinäkuun ajan lomailin taas Varikolta ja tarjoilin kropalle vähän erilaista ärsykettä. Avovesikausi uiden oli edelliskesää aktiivisempi ja pyöräilinkin ihan mukavia reissuja. Fillarin vaihteistopulmat rassas vähäsen hermoja, mutta onneksi supermies Reijo pelasti miut taas pinteestä. Ja vaaleenpunaiset hiuslenkit ja kynsilakat. Kesäkuun kohokohta on aina Pururata Tour, jossa kierretään juosten Lappeenrannan pururadat ja siirtymät kuljetaan pyörillä. Samalla tulee nähtyä juoksututtujakin. Ja tiestysti käytiin perinteisesti timanttisella juhannuslenkillä ja tänäkin vuonna oli kyllä hyvät menot ja vielä paremmat eväät matkassa. Enshi juhannusta odotellessa ;) 

Juhannushumua :)

Heinäkuussa oltiin kesälomareissulla asuntovaunun kanssa. Käytiin perheen kanssa Helvetinjärven kansallispuistossa ja kesken lomareissun kävin vetreyttämässä autossa kangistuneita jalkoja ja vetäsemässä Johannan kanssa SwimRun-kisan Pikonlinnassa (hiphei, siitäkin rapsaa kolme riviä). Pari viikkoa myöhemmin Joroisilla yllätin itseni uimalla hitsin hyvin, pyöräilemällä kun eläin ja juoksemalla tahdon voimalla ja raastovaihteella ja paransin ennätystä parikymmentä minsaa ja sijoittumalla omassa ikäluokassani SM-kisassa TOP 10:iin. En ois ihan äkkiä uskonut. Oli muutenkin mukava ja rentouttava reissu, vaikka mieli ja kroppa kävikin ylikierroksilla vielä monta päivää kisan jälkeen - silleen hyvällä tavalla.

Matkalla Tough Vikingin starttiin.

Elokuussa lomailin perheen kanssa Kreetalla ja heti seuraavalla viikolla kotiinpaluun jälkeen käytiin Jessican kanssa Helsingissä Tough Viking-kisassa hakemassa ihan uudenlaista kokemusta - se oli enimmäkseen kivaa, mutta parin esteen osalta myös vähän pelottavaa. Vikalla esteellä, jossa kiivettiin konttikasan päälle ja laskeuduttiin alas meni kohtalaisen paljon aikaa, kun välillä piti halailla polvia ja hyperventiloida. Mutta selvittiin alas ja maaliin.

Syksyn Kullervo maratonilta ei syntynyt edes blogitekstiä (eikä muuten edes luonnosta). Se meni penkin alle, osui liian kovaa sieluun ja sai aikaan hetkellisen yhteyden katkeamisen juoksuhommiin. 25km asti olin taas tavoitevauhdissa, mutta missään kohtaa juoksu ei lähtenyt lentoon ja oli melkosta väkisin makaamista. Taivalsin koko matkan ylhäisessä yksinäisyydessä eikä sellasta Berliinin tai Reykjavikin kaltaista hurmosvaihdetta vaan löytynyt, vaikka kaikki keinot pakottamisesta mentalisaatioon ja biisien sanoitukseen oli käytössä. Luulen, että Joroisten jättipottionnistuminen vaikutti myöskin vielä pohjalla ja pää ei ehtinyt latautua syyskuulle sellaiseen iskuun kun enkkaan olisi vaadittu. No, sittemmin mykkäkoulu juoksun kanssa on päättynyt ja yhteys siihen on taas vähitellen löytynyt.

Syksyn openit oli myöskin enimmäkseen matalalentoa pieleen menneen viisaudenhampaan leikkauksen, sen myötä tulleen hermovaurion ja sitä seuranneen kolmoishermosäryn takia. Onneksi mein Tiputiimi ja Varikon henki oli sitä luokkaa, ettei tunnoton naama ja kuolat rinnuksilla sitten lopulta niin hirveesti jumppaamista haitanneet, eikä alisuorittaminenkaan lopulta edes kirpassut. Jäipähän parannettavaa seuraavaan kertaan.

Treenailen hyvällä asenteella fiiliksen mukaan - lepopäiviä ja kehonhuoltoa unohtamatta. Kehonhuollon kyllä muistin - asenteeseen jäi vähän parannettavaa ja lepopäivien pitäminen pari kertaa saattoi unohtua.

Piipahdan välillä avannossa - itseasiassa helmikuusta jäiden lähtöön asti useammin kun olin ajatellut, sehän olikim suorastaan koukuttavaa. Lokakuussa jatkoin ja nyt loppuvuodesta olen harvakseltaan käynyt. Uuden arjen opettelu haastaa taas aikatauluja.

Nousen hevosen selkään. Taatusti. Ehkä myös miekkailen. Ja ammun - No, miekkailut ja ampumiset jäi nyt tänä vuonna, mutta hevosen selkään nousin. Se oli ihanaa! Jonnalle isot kiitokset siitä. Vaikka jäikin kertaluonteiseksi, niin jatkoa seuraa.

Mie <3 Tahvo

Nautin elämästä ihan joka päivä - No, ihan joka päivä varmaan pienen hetken. Mutta onhan tää nyt ihan paska tavoitekin (missähän opintovapaaeuforiassa oon tän kirjoittanut..) Enimmäkseen elämästä on ollut tänä vuonna helppo nauttia, mutta sillon kun rapa roiskuu urakalla on turha yrittää väkisin repiä hymyä pyllystä. Oon ehkä tän vuoden aikana saanut pakkopositivismista näppylöitä ja joutunut hakemaan vastalääkettä sille. Kyllä sillonko ottaa aivoon, saa ottaa aivoon. Esimerkiksi sillon, kun puolet naamasta on tunnoton kolmoishermosärkyä lukuunottamatta ja toiselta puolelta irtoaa paikka hampaasta hermon paljastaen... väitän, että on hiukan vaikeeta nauttia elämästä. Jos oot eri mieltä, niin suosittelen kokeilemaan. EI! En suosittele. En toivo oikeesti kenellekään sellasta.

Ja sitten oli listalla vielä "ehkäpä":

Juoksen maratonin tai pari tai kolme - no kaksi juoksin ja yhden ultran. Tai oikeestaan kaksi, kun olihan helmikuussa tietty Kotirataultra 50km Jessican kanssa. Ja myös sen yhden maratonin soudin.  Mykkäkoulusta juoksuun - pitkässä suhteessa tulee välillä kuoppiakin, ja tää oli kyllä juoksun suhteen pisin ja syvin tähän astisista. Onneksi pidemmänkin tauon jälkeen tuntuma siihen on ollut helppo löytää. Vuonna 2020 menee (väkisinkii, vaikka juoksisin vielä vähemmän kun 2019) rikki 10 000 kilometriä juoksua alkaen siitä, kun maaliskuussa 2012 neljän vuoden juoksutauon jälkeen laitoin lenkkarit taas jalkaan. Rehellisesti sanoen, en ois todellakaan uskonut silloin mihin kaikkialle lenkkarit miuta kuljettaa. Hienoihin paikkoihin ja upeisiin kokemuksiin. Kaupan päällisenä on rakentunut ihan ok peruskunto. Että, jos joku pohtii juoksun aloittamista niin tässä mainospuhe mihin se saattaa johtaa.

Kullervo maratonin maalissa.

Raastan vähän enemmän punaisellakin - pk on tärkeetä, mutta ei yksin oikeen riitä. PLAAAH! Ens vuonna tälle asialle on OIKEESTI tehtävä jotain - tästä heräsi sitten se ajatus panostaa alimatkoihin ja hakea sitä kautta lisää vaihteita ja vauhtia dieseliin (todennäköisesti luen taas vuoden päästä tän ja nauran makeesti).

Löytysköhän uintiin lisää vaihteita - ei löydy, jos ei ui!!

Extempore-juttuja - Kirsin kanssa ihan varmasti ensi vuonnakin. No Kotirataultralla ja Jannen iltalenkillä käytiin kyllä. Ja koskenlaskussa, kun satuttiin Karhunkierrokselle samaan aikaan. Muuten pysyin aika hyvin tänä vuonna ruodussa ja startteja tuli (ehkä?) aikaisempia vuosia huomattavasti vähemmän. Sitä en tiiä onko se hyvä :D

Kirsin kanssa Jannen iltalenkin tunnelimissa Tenkasen keikalla.

Fatbikee ois kiva koklailla. No tätä en ehtinyt - melontaa sen sijaan pääsin kokeilemaan useemman kerran. Ja telttasaunaa. Kiitos Pette! Sitä ennen olin kesällä Varikkotauon aikana Saaran kanssa aikuisten sirkusleirillä, jossa tavattiin Pette ja sirkuleiristä sitten alkoikin taas yksi uusi seikkailu. Retkiluistelemaan en oo vielä ehtinyt, mutta toivottavasti aikataulut ja säät joku päivä natsaaja tulee sekin koettua.

Sirkusleirillä tehtiin kivoja (ja vaikeita!) juttuja. Ja tavattiin Pette...

Vapaasukellus kurssia kärkyn - kärkyin kyllä, mutta vielä en mennyt kun aika ja rahat ei riittäneet tähän. Sen sijaan ekoihin vapaasukelluskisoihin osallistuin ja enkkaa pukkas väkisin. Ootan kyllä innolla uusintaa. Jussille kiitos yllytyksestä ja varusteiden lainaamisesta. Sukellushommiin kaipaisin kyllä jotain uusia juttuja - vähän alkaa pyöriä liikaa samaa rataa harjoitteet ja motivaatio on ollut hetkittäin hukassa. Ehkä tähänkin lääkettä löytyy. Laitesukellus ei edelleenkään nappaa, mutta ehkä ihan hyvä niin (tavaramäärää ja rahanmenoa ajatellen).

... Pette vei meidät melomaan.

Välitän vielä aiempaakin vähemmän siitä mitä muut ajattelee ja luotan siihen, että karma korjaa ne ketkä muiden tielle kuoppia kaivelee - No, tässä oon onnistunut kyllä aika hyvin. Eikä oo kusipäitäkään osunut tänä vuonna tielle :) En tiiä oonko osannut väistellä vai väisteleekö ne nykyään miuta. 

***

"Elän tässä ja nyt päivä kerrallaan. Nukun, syön, hengitän ja treenailen. Vietän aikaa perheen kanssa. Otan päiväunet silloin kun huvittaa. Neulon, luen ja tuijotan kiireettömästi takkatulta." Näin tein. Paljon. Luin (ja kuuntelin äänikirjoja) enemmän kun vuosiin, neuloin kasan sukkia ja pidin tulta takassa. Pelattiin lautapelejä ja oltiin yhdessä. Päikkäreitä ei tarvinnut ottaa kovin usein, koska elämänrytmi oli miulle sopiva eikä uuvuttanut. Nyt (kun oon hypännyt taas oravanpyörään) opettelen parempaa tasapainoa - töissä vauhti ei tule kiihtymään - se pysyy rauhallisella perustasolla ja teen sen verran, kun mistä miulle maksetaan. Pitää aina vauhdin kiihtyessä kurkata työsopimusta ja palkkaa siinä. Mitä sen eteen kannattaa tehdä - ei ainakaan menettää henkeään tai edes järkeään. Paine on kokoajan tehdä enemmän, kun mihin pystyy mutta siihen junaan en lähde enää. En ikinä! Jos joku pakottaa, niin sitten viimeistään hyppään siitä junasta.

Näin kivaa on jumppaaminen. Töissä ei mennä tälle tasolle enää ikinä :D

Tälle vuodelle juoksua tuli vähemmän (n. 750km), kun minään vuonna vuoden 2012 jälkeen. Sen sijaan tuntimäärällisesti liikettä tuli enemmän kun ikinä ennen (461h). Vuosien varrella treenit on monipuolistuneet ja osaltaan järkevöityneet - kyllä niissä edelleen ois varaa järkevöitymiselle, mutta koska vähän järjetön on miusta hauskaa ja tykkään mennä fiiliksellä on tää miulle hyvä. Kehonhuolto tulee joka vuosi tärkeemmäksi ja säännöllisen venyttelyn lisäksi aion pitää kiinni säännöllisestä hieronnasta. Simolle kiitokset toimivasta kropasta. Keho (ja mielikin) toimii paremmin, kun ei ole liiaksi ylimääräisiä jännitystiloja kropassa.

Timanttinen Tiput Tangolla eli Tiputiimi.

Urheilullisia tavoitteita pitää aina olla, mutta niitä on ollut tosi vaikea miettiä - haluaisin kaikkea, mutta tiiän että kaikkea ei voi saada eikä edes kannata tavoitella. Lätkäkuume nostaa vaan kovemmin päätään ja koska triathlonpajatso on tyhjennetty miun tasolla aika totaalisesti (eikä upgreidaus oo tässä elämäntilanteessa mahdollista), niin olin syksyllä vakaasti sitä mieltä että pidän välivuoden triathlonista. Vuodelle 2020 en vielä täysmatkaa haaveile ja puolimatka ei kiinnosta, koska enkkahan se on aina mielessä, ja en todellaan ees halua lähteä yrittämään 5.20 alitusta (koska muistan vielä liian hyvin miten kamalaa vikat kaksi tuntia oli). Lyhyemmät matkat taas ei oikein kiinnosta. Tai kiinnostaneet yhteen marraskuiseen päivään asti. Olin jo päättänyt kaivaa lätkäkassin varastosta ja hypätä kaukaloon (johon mieheni rakastavasti kannusti: "Kyllä nyt kannattaa, oot pian liian vanha!"). Kuitenkin eräänä päivänä puhelin soi ja hiilikuitu vei taas naisen mennessään - toiset on heikkona timantteihin... Miun heikkoudet taitaa liittyä fillareihin. Kaluston päivitys sitten siirsi ehkä taas lätkäkuumetta, kun eihän viritettyä kalustoa nyt vaan voi jättää laakereille lepäämään. Kuinkakohan kovaksi lätkäkuume ehtiikään kasvaa? Ehdinkö saamaan hokkareita jalkaan ennenko oon liian vanha? Mihinkään en oo vielä Talvikarkeloita ja Madridin maratonia lukuunottamatta ilmoittautunut, mutta suunnitelmissa olisi varmasti (V) ja ehkä (E):

* Talvikarkelot parikisa Jannin kaa <3 (V)

* Madridin maraton huhtikuussa (V)

* sprintti ja perusmatka triathlonissa (V)

* Rakkaudella Karjalasta (E)

* Kotirataultra 25km ja 50km (V)

* Red Bull 400 (V)

* 5km ja 10km maantiekisat (E)

* Varustamo Cup - jos se järjestetään (E)

* SwimRunii Johannan kanssa jossain (V)

* Ja tietysti CrossFit Openit syksyllä uudessa ikäsarjassa naiset 40-44. 
Pitääkö tähän sanoo jihuu?! (V)

Talviuinti tuli elämään jäädäkseen.

Vuodelle 2020 en aseta minkäänlaisia aika- tai määrätavoitteita mihinkään. Tai, no ehkä yksi: punaisella aion nyt (OIKEESTI) viettää aikaa ainakin 5 minuuttia viikossa (kannattaa laittaa tavoite mahdollisimman alas, että sen saavuttaa varmasti) ja vauhtia koneeseen haen nyt lyhyemmiltä matkoilta. CrossFitissä kehitys varmaan jatkuu yhtä hitaana, kun tähänkin asti mutta pääasia että jotain tapahtuu. Oikotietä onneen ei ole. 

Ja edelleen pysyivät nämä kolme: perhe, liikunta ja ystävät, ja niihin panostan myös ensi vuonna. Opiskelutkin tuli tehtyä valmiiksi tavoiteajassa ja sain ammatillisen opettajan paperit. Nyt voi taas (ainakin) hetken nauttia liikkumisen riemusta ilman koulutehtäviä ja pänttäämistä - yllättävän paljon jää aikaa taas kun opintoja ei ole - mutta tiiän, että niitäkin vielä tulee.

Todistus kourassa ja valat vannottu.