Yhteenvetoa vuodesta 2017 ja katse kohti vuotta 2018

Vuodelle 2017 olin listannut itselleni melko pitkän listan haaveissa olevista jutuista. 

Kaikki kisat, jotka olin suunnitellut toteutuivat. Tosin, Dublinissa juoksin flunssassa ja 

se olikin eka kerta, kun joku tauti yritti muuttaa suunnitelmia. Muita juttuja mitä olin tälle vuodelle listannut oli aika monta:

- avovesikauden avaus perinteisesti Vappuna - check

- Norppaohjaaja-kurssin laiskan (ja osaamattoman) läksyn suorittaminen - pinkkaaminen - check (eikä muuten hetkeäkään liian aikaisin, vaan just sinä päivän kun piti)

- vapaasukellukseen perehtyminen - ehei, tähän ei ollut aikaa

- crossfitissä ravaaminen monta kertaa viikossa - tähän oli aikaa ja on jatkossakin

- joku Jannen iltalenkki extemporelähtö - Jannen iltalenkki jäi väliin, mut Solvalla oli extempore

- vaellusratsastus - edelleen tekemättä. Ollut ajatuksissa, mutta sille tasolle jäänyt

- kiipeily - tehty, sisällä ja ulkona

- lätkätreenit - ei mahtunut tähän vuoteen

- satoja kilsoja pitkä pyöräretki - vajaa kaksi sataa. Ens kesänä sitten yli.

- pitkät avovesiuinnit - haaveeksi jäi, kun kesä oli mitä oli. Pisin oli täysmatkan uinti.

- olkapääjumppaa säännöllisesti - osittain toteutunut, välillä unohtunut. Parannettavaa.

- hieronnassa käyminen säännöllisesti - säännöllisesti silloin kun on jo jumissa. Auts. Parannettavaa.

- pussikaljan juominen ja maailman parantaminen - hitto. Tätä tein monta kertaa. Onneks jotain osaan.

- muutaman matkan buukkaaminen - tänkin osaan. 

- ajoissa nukkumaan käyminen - ajoittain onnistui. Parannettavaa.

- hammaslangan käyttö joka ilta ennen nukkumaan menoa - Alkuun toimi. Lopulta on jäänyt tasolle kerran viikossa.. parannettavaa.

- päikkärit aina kun mahdollisuus - Kyllä! Joskus kahdetkin, esim. tänään.

- villasukkajuoksu - vielä tekemättä. Ankea talvi vaikeuttanut toteutumista.

- Taipalsaarelle jätskille juokseminen ja pyöräily - Pyöräily toteutui, juoksu jäi toteutumatta kun suunniteltuna päivänä satoi vettä. Yllätys.

- munkkien syöminen aina kun siltä tuntuu - munkkeja on mennyt aika vähän. Karkkia senkii edestä.

- työhyvinvoinnin huomioiminen - parhaamme ollaan tehty ja tehdään jatkossakin. 

Ihan kaikkea en siis ennättänyt mitä suunnittelin - aika jännä. Mut ehdin kyllä sellasta mitä en ollut suunnitellut kuten miekkailemaan, merenneitoilemaan, marjastamaan ja neulomaan hitokseen villasukkia. Ens vuonna voi sitten paikkailla noita mitä ei oo tänä vuonna ehtinyt tai muistanut. Ratsastamaan meen ainakin. Ihan varmasti. Ja moneen reissuun!

Muutoin ensi vuodelle ei oo juurikaan mitään lukkoon lyötyä. Tammikuussa (tai helmikuussa) kotirataultra uusiks, Crossfitin open-lajit teen joko samaan tapaan varjona kun viime vuonnakin.. tai sitten ihan oikeesti. En oo ihan varma oonko siihen valmis, mutta aikaa on onneksi vielä pohtia. Huhtikuussa maraton Roomassa ja lomailua päälle. Ja sitten kesäkuussa kun Ironman saapuu Lahteen, niin on ihan pakosti oltava menossa mukana puolimatkalla. Jorosiin tietysti joukkuekisaan. Taitaa olla pyörävuosi miulla. Saatan myös ehkä käydä fiiliksen mukaan kotikisoissa vähän kokeilemassa miltä juoksu maittaa eli ehkäpä puolikas toukokuussa Lappeenrannassa ja syksyllä maraton joko Joutsenossa. Tai on sitten sellanenkin mahdollisuus olemassa, että jos arpaonni suo niin lähden käymään syksyllä Kolilla koklaamassa miltä maraton maastossa tuntuu. Ei varmasti kivalta eikä nopeelta, mutta eipä tuota vauhtia pääse tällä hetkellä kehumaan asfaltillakaan. Vitosen ja kympin matkoilta vois käydä vähän etsimässä kateissa olevaa vauhtia, ja jos sellainen löytyy niin syksyllä sitten mahdollisesti joku maraton. Ja ehdottomasti joku swimrun.. Porkkalan pitkä matka kutkuttelisi. Uutena juttuna ens vuonna tulee olemaan myös miehen huoltaminen Vantaan maratonilla, kun hän juoksee siellä ekan maratoninsa. Mie pääsen kannustamaan ja juomaan kaljaa. Vaihteeksi niin päin. 

Täysmatkaa en ensi vuodelle haaveile. Ehkä seuraavalle. Ehkä. Tai sitä seuraavalle. Joskus kyllä, mutta kiire ei ole. Täysmatka jätti ikuisen jäljen - mistä sen tietää?! No siitä, että kun sitä ajattelee ei iho lakkaa menemästä kananlihalle. Siitä, että jos sitä pidemmäksi aikaa jää miettimään - herahtaa vesikin silmäkulmaan. Siitä, että joinakin päivinä on nipistettävä itseään että uskoo todella sen tehneensä. Mahtavinta on se, että oon edelleen kokonaissuorituksena täysmatkaan erittäin tyytyväinen. Se meni monelta osin paremmin kun oisin ikinä voinut kuvitella. Tapahtui sellaista minkä olisi voinut ehkä välttää. Mutta jos jokin olisi mennyt toisella tavoin ei se ois ollut enää sama reissu. Kertaakaan en oo mielessäni jossitellut tai vatvonut mitä olisin voinut tehdä enemmän tai paremmin. Jokainen hetki kun olen asiaa ajatellut - ja niitä hetkiä on ollut aika paljon - olen ollut ylpeä itsestäni. Ja tuun olemaan. Toista ensimmästä kertaa ei tule. Oon äärimmäisen onnellinen siitä, että tunnen näin. En oikeestaan sen suhteen voisi olla enää onnellisempi. Pikkujuttu jollekin, miulle yksi isoimmista unelmista. Joka on nyt totta!

Toipuminen fyysisesti sujui nopeammin kun olin aatellut. Lihaskipua ei juurikaan ollut, muutaman päivän viiveellä hiipivä väsymys ei yllättänyt. Tuli se voimallisemmin kun maratonin jälkeen. Mutta osasin varautua. Henkisesti palautuminen sitten kestitikin. En tiiä onko se vieläkään ihan valmis. Kesälomaa jatkui onneksi vielä kaksi viikkoa kisan jälkeen ja oli aikaa rauhassa toipua ja fiilistellä. Treenien pariin siirryin todella hissukseen. Pidin tehot sykkeiden puoleen matalalla ja pikkuhiljaa oon alkanut tehdä vähän kovempiakin treenejä. Juoksussa vauhdit oli totaalisen kateissa ja ei se oo ihmekään, kun koko vuoden tehot on kestävyysharjoittelussa olleet matalalla. Lokakuun loppua kohden vauhtia alkoi kuitenkin löytyä ja haaveita maraton ennätyksestäkin elättelin. Crossfitissä oon paukutellut viime aikoina ihan huolella punasellakin ja ihan mukavaahan se oksennus suussakin treenaaminen välillä on. Tehoja ja kierroksia pitää sitten kevättä kohden alkaa houkuttelemaan enemmän ulos. 

Kaiken kaikkiaan täysmatkan jälkeen oon mennyt hyvin fiiliksellä treenien suhteen. Juoksua muutaman kerran viikossa, uintia kerran viikkoon. Lähinnä vesileikkejä ja vaparia sen verran että tuntuma pysyy. Nyt vasta viimeisen parin viikon aikana oon uinut pari pidempää treeniä ohjelman mukaan. Pyöräilyä harvakseltaan. Tiiän, että kevättä kohden kun pääsee ulos, niin pyöräily alkaa taas kuumottaa. Lähinnä oon käynyt crossfitissä - viis kuus kertaa viikossa. Jostain rytmistä oon yrittänyt pitää kiinni - kolmen tiukemman viikon jälkeen oon pitäyt keveemmän viikon. Pää ei oo vielä valmis mihinkään ohjelmaan. En tiiä onko ensi vuonnakaan. Kaikki liikkuminen perustuu tällä hetkellä fiilikseen ja siihen mitä on kivaa ja mielekästä tehdä. Yhtään hampaat irvessä treeniä en tee - oon itseasiassa aina ollut aika huono tekemään. Viime aikoina intoa on kyllä ollutkin - en kyllä kovin montaa hetkeä elämässä muista etteikö olis ollut. Kokonaiskuormitusta pyrin huomioimaan mahdollisimman hyvin ja kroppa kyllä kertoo, kun sitä vaan kuuntelee. Kaiken kaikkiaan hyvä ja ehjä treenivuosi. Noin 430 tuntia liikettä, yhteensä noin 3000km. Tunneista pari sataa crossfittiä, kilsoista tuhat juoksua ja pyöräilyä noin 1700km. Loput kaikenlaista muuta: hiihtoa, uintia, sauvakävelyäkin.

Fiiliksellä siis mennään eteenpäin kohti ensi vuotta. Luottavaisin mielin suhtaudun siihen, että elämässä on edessä vähän kevyempiä vuosia kun mitä kuluneet kaksi vuotta ovat olleet. Ja jos niin ei käy, niin aika monessa liemessä on jo muhittu ja kaikesta selvitään lopulta. Miulla on tunne, että ens vuodesta tulee hyvä ja talven kyykkäilyjen jälkeen orhi hirnahtaa keväällä kovaa kohti maanteitä. Kiitos teille kaikille, jotka olitte osa tätä vuotta!

Finntriathlon Joroinen 2017, joukkuekisa

Joroisten viikonloppu vuonna 2015 oli miulle ensimmäinen oikee iso triathlontapahtuma missä olin ihmettelemässä. Silloinkin juoksemassa joukkueviestijoukkueessa. Sillon pidin puolimatkan triathlonia matkana aivan käsittämättömänä. Jo pelkästään uinnin vuoksi. Enpä ois sinä päivänä niitä urheilijoita katsellessani uskonut, että joskus itsekin moiseen suoritukseen pystyisin. En etenkään, jos joku olisi kertonut että niin tapahtuu seuraavana kesänä. Jotain suurta Joroisista tarttui mukaan. En tiedä hengitinkö riittävästi triathlonia ilmasta vai kärsinkö vakavasta hapenpuutteesta toinen toistaan hienompia fillareita ihastellen. Kuitenkin. Joku iso sysäys tapahtui tuolloin. Joroisten väliin jättäminen ei oo käynyt pienessä mielessäkään, vaikka esimerkiksi maratoneilla käyn, ainakin toistaiseksi, vain kerran samassa paikassa. Koska tarjontaa on niin paljon ja halu nähdä on suuri.

Ihmettelyä naisten pukkarissa.

Tänäkin vuonna Karjalan Kisulit mauahti matkaan, jälleen hiukan erilaisella kokoonpanolla kun aikaisemmin. Taidan olla Kisuleiden ainoa jäsen, joka on ollut perustamisvuoden 2012 jälkeen joka ikisessä matkassa mukana mitä on tehty. Mutta ei sen väliä. Mauahtavia Kisuja on löytynyt aina tiimiin mukaan ja taatusti löytyy jatkossakin. Tänä vuonna itseasiassa kokoonpano oli täysin sama, kun viime vuonna mutta pientä viilailua oli matkan varrella erinäisten syiden vuoksi. Laura ui perinteitä kunnioittaen. Ja hyvin uikin, ottaen huomioon ettei hän ollut viime vuoden Joroisten reissun jälkeen vetänyt märkkäriä kertaakaan päällensä. Viime vuoden juoksuosuudella enkkansa täräyttäneen Tiian oli määrä fillaroida tänä vuonna. Selkä kuitenkin pilasi suunnitelmat ja varakisuliksi puikkohin saatiin Pia. Mahtavaa! Itse sain tänä vuonna taas nautiskella täysillä Joroisten juoksureitin mäistä ja khuumuudesta. Siltikään, mikään ei saisi miuta jättämään tätä väliin :)

Aiemmista vuosista poiketen mentiin vasta lauantaiaamuna paikan päälle. Kello tärähti soimaan kello 4.00. Kahvit termariin ja kylmälaukku matkaan. Munaleivät jo kolmatta vuotta mukana. Ei tulis mitään ilman. Kello 4.50 nappasin Pian kyytiin ja kurvattiin nappaamaan valmentaja Vormiston rooliin siirtynyt Tiia kyytiin. Höpötyksen määrä on vakio näillä reissuilla ja se on paljon se vakio. Ei ees huomattu, kun oltiinkin jo Ristiinassa mistä Laura hyppäs kyytiin. Maukuna täytti auton ja tunnelmaa ei ois enää varmaan yhtään enempää mahtunut yhteen Saabiin. Saavuttiin Joroisiin hyvissä ajoin ennen kilpailuinfon alkua. Käytiin kisakansliassa ja nähtiin joitakin tuttuja. Sää oli vielä aamusta viileä, mutta vaikutti huomattavan paljon mukavammalta kun viime vuonna. Kisainfossa ei paljon uutta tullut, mutta tulipahan käytyä. 

Laura märkkäriin puettuna.

Pia siirtyi Valvatukselle fillarilla katsastuksen kautta, myö muut bussilla perässä. Siellä olikin sitten aikaa nauraa ja täristä. Jännityksestä ja vähän kylmyydestäkin. Aika meni kuitenkin nopsaan ja pian oltiinkin jo avittamassa Lauralle märkkäriä päälle ja naurettiinkin, että kuinka monta blondia tarvitaan pukemaan yksi märkkäri. Starttia odoteltiin ja pian ekat uimarit lähtivätkin matkaan. Rolling start ei kyllä omaan silmään näytä mitenkään houkuttelevalta. Moni kuului kommentoivan lasien huurustumista odottelussa. Missähän kohtaa ne on järkevä laittaa, että ehtii kunnolla asetella mutta ettei huurusilla laseilla tarvii lähteä?! Liedon Panu ehti omalta uinniltaan jo rantaan, kun osa vielä odotti oman osuutensa alkua. Ei voi kun ihailla Panun uintia. 

Tärinää T1:ssä

Pia siirtyi varmaan vartin jälkeen pyörän luokse tärisemään ja Lauran tullessa rantaan Pia lähti intona omalle osuudelle. Tiesin, että Pia menis kun eläin ja niin hää menikin. Hyvä, että myö muut ehdittiin kisakeskukseen takasin kun Pia oli jo tulossa Rantasalmelta takaisin päin. Kävin siis kiireellä vaihtamassa juoksuvaatteet päälle ja suunnattiin vaihtoalueen lähettyville. Vähän jännitti omalle osuudelle lähtö, koska miun vuosia hyvänä pysytellyt vatsa on viime viikot ollut äärimmäisen kiukkuinen ja oli myös aamupäivän aikana ilmoitellut itsestään. Joroisilla lämpötila nousi ja kokemuksesta tiedän, ettei valmiiksi tulehtunut suolisto tykkää ihan hirveesti helteestä. Olin siis varautunut imeytymispulmiin matkan varrella. Ruokavalio on laitettava taas remonttiin: peruna, tomaatti ja paprika pois. Ankeeta, mutta ainoa joka auttaa. Kolmetoista vuotta on näillä menty ja vaikka toiveikkaana aina muutaman vuoden välein alan lisäämään noita ruokavaliooni en niitä kuitenkaan kestä. Kukaan ei tiedä miksi, mutta en kestä. Mutta nyt vaan taas hiljaa hyväksyn sen ja syön muuta kuin punaista ja perunaa :)

Kikatukset, ylävitoset, chipinvaihdot, numero kiinni ja parit tsatsaat.

Vaihdossa ei kovin kauaa tarvinnut odotella, kun Laura jo hihkaisi että Pia tulee ihan justiinsa. Olin niin innoissani, että pompin tasajalkaa. Pia tuli tuttu virne kasvoillaan ja Laura sai tuon aika hauskan kuvasarjan mein vaihdosta. Jotenkin näistä kuvista tulee esiin se, miksi meillä on aina niin hauskaa kun meillä  on. Kaikki tekee tosissaan ja pistää taatusti ittensä likoon. Silti meillä on aina hauskaa. Ihanaa! Oikeesti voimaannuttavaa! Vaikka välillä vähän itketäänkin. Laura kyllä ehdotti, että voitas olla jotkuu Karjalan Itkijäeukotkii. Mutta niin kauan kun enemmän on naurua kun itkua, niin pidetään tää.

Ylämäki edessä.

Oma juoksu lähti liian vauhdikkaasti matkaan. Tunsin sen, mutta päätin etten vilkuile kelloon. Menin vaan. Liuta miehiä kannusti ottamaan ukot kiinni ja menemään ohi. Ei varsinaisesti hillinnyt miun menohaluja. Alussa oli ruuhkaa, mutta tuoreilla jaloilla oli helppo ohitella pidemmän matkan jo taivaltaneita. Suunnitelma ei yllättäen taaskaan toiminut. Olin ajatellut, että eka kierros rauhassa ja sitten pikku hiljaa kiristellään. Ei. En vaan osaa. Aluks täysii ja lopussa niin kovaa kun pääsee.. se vaan toimii miulla. Mietin tosin, että täysmatkalla en aio sitä kokeilla. Sen verran on (ehkä) järkeä, että tiiän että niin kovaa kun pääsee johtaa seinään törmäämiseen. Pian Joroisilla viime vuonna lanseeraama "Hiljaa nypytellen" tulee olemaan miun motto siellä. Sitten ei oo varaa keulia. Sitten otetaan varman päälle. Viisaasti. Järkevästi. Osaanhan olla sellanen. Hyvä hetki todistaa se itselle. Melkein koko juoksun ajan tuntui hyvältä. Hengitys kulki, mihinkää ei koskenut. Vilkaisin kelloon ekan kierroksen loppupuolella, keskitahti 4.56. Vähän hölläsin. 

Ohitustilanne.

Ekan kierroksen jälkeen oli jo tosi kuuma, vaikka olin napannut heti ekalta kiekalta sienen matkaan ja kaatanut toisessa huollossakin vettä päähän. Joka kierroksella sieni ja ennen nousua muki tai kaks vettä päähän ja saman verran colaa mahaan. Kahdella vikalla kierroksella vikassa mäessä  oli pakko hetki kävellä ja sen jälkeen taas kiristää vauhtia. Kengät ei olleet hiekkaosuudella kovin hyvät. Maa oli muuttunut puolentoistatuhannen juoksijan alla kiiltäväksi ja liukkaaksi. Oli pakko hakeutua kohtiin missä oli irtohiekkaa ja vähän parempi pito. Loppupuolella yritin lisätä vauhtia, mutta sitä ei vaan oo. Keuhkot pelaa ja kaikki toimii. Mutta kun talla on jo pohjassa, ei vauhti vaan kiihdy enempää. Viime kesänä Reykjavikissa samalla (5.15min/km) vauhdilla ja sykkeellä juoksin maratonin, että kaiken järjen mukaan jotain ois pitänyt irrota. Tähän juoksuun ei ollut mitään tavoitteita tai odotuksia eikä kyllä mitään suuria vaikeuksiakaan, joten ei ole mitään syytä olla millään tapaa tyytymätön. Enkä todellakaan olekaan. Hyvä treeni ja mahtava porukka. Hyvä mieli jäi.

Valmentaja-Vormisto ja Karjalan Kisulit.

Joroisten parasta antia kisan jälkeen on kyllä saunarekka ja palju. Niistä nautittiin taas täysillä ja kannustettiin maaliin saapuvia. Vähän saattoi nimet mennä väärin, mutta tunne on tärkein.. ja vesiroiskeet. Kotimatkalle suunnattiin puoli kahdeksan aikaan mahat täynnä. Kotona olin hiukan ennen puolta yhtätoista ja enpä kyllä muista millon oisin ollut noin väsynyt. Uni maistui ja seuraavana päivänä ruoka. Kiitos mauahtavat naiset jälleen reissuseurasta ja Finntriathlon taas hienosta tapahtumasta. Myö niin tullaan ensi vuonnakin.. 
ehkä kahden kisulijoukkueen voimin. 

Kisulit vm 2017

Kovin kauaa ei tarvitse uusia seikkailuita odotella, kun luvassa on taas koko viikonlopun täydeltä puuhaa. Lauantaina suuntaan Kirkkonummelle Porkkala Swimruniin ja sunnuntaina on luvassa Willimiesajojen Saimaa Road Race. 
Seuraava viikko meneekin sitten blogia päivitellessä :)