Olin koko viikon seurannu Forecaa ja jännäilly säätä. Yleensä miun säätilaus on mennyt hyvin perille ja sadetta on ripsassu sekä viime kesänä ekalla maratonilla Helsingissä että tänä keväänä Tukholmassa. Nyt ei ihan menny tilaus perille asti, koska vaikka kuinka toivoin ei sadetta näkynyt. Ei koko päivänä.
 |
| Valmistautumisessa tärkeintä on.. kynnet ja vaatteet :D |
Suunnattiin Jessican kanssa aamusta muka hyvissä ajoin liikkeelle ajatuksena, että ehitään vielä pysähtyä Lahdessa Carbonaralla. No ei se ihan niin mennyt. Pikainen pysähdys Matkakeitaalla ja sitten oli jo mentävä. Kiire meinas suorastaan tulla. Nii, meinas. Mut ei sitte tullu. Oltiin vähän ennen kahta paikan päällä ja kaikki sujukii hyvin nopsaan. Varttii yli kaks oli jo laput rinnuksissa ja chipit kiinni. Kirsi nähtiin pihamaalla. Vessassa ravasin taas sen kuustoista kertaa ja vikalla keikalla näin reippaan näkösen naisen johon kaikki tuntomerkit täsmäs, Jaana! Olipas mukava tavata ihan livenä. Jaana meni moikkaamaan muita tuttujaan ja myö bongattiin vielä Annika ennen lähtöä. Mentiin kolmisin lähtöalueelle pian sen jälkeen kun kympin porukka oli ampassut matkaan. Koitin katseella hakea muita tuttuja, mutta vissiin sen verran jännitti kuitenkin etten ketään tunnistanut. Vaikka olinkin saanut Kirsiltä vinkkiä, että Jounilla on punainen paita päällään.
 |
| Aurinkovoidetta nahkaan ja menoks. |
Vihellys pilliin ja minuutti starttiin. Satelliitit valmiina. Kaikki valmiina. Ja sitten sitä taas mentiin. Päätin, jälleen kerran että rauhassa, mutta se on ilmeisesti mahdotonta. Aina jalat menee alkuun liian kovaa, kunnes ne löytää sen turvallisen tasaisen vauhdin. Pakko luottaa siihen. Sykevyön olin jättänyt autoon, ihan vaan nirhaumien minimoimiseksi. Niitä tulisi hikijuoksulla joka tapauksessa. Juomapullosta ei tarvinnut tällä kertaa huolehtia. Eka maraton, jolle lähdin ilman turvaa pullosta. Eka maraton, jolle lähdin ilman onnenlätkää (laminoitu lätkä, jossa ajat 3.55 maratonille.. tahti ja väliaikoja). Tässä ei käy hyvin. Höpö höpö, älä ole taikauskoinen. Et oo ennenkään ollut. Neljäs maratoni ja helle.. tänään kuluu taatusti ekan kerran aikaa yli neljä tuntia. Nyt lopeta hösöttäminen ja juokse nainen. Suurinpiirtein tuollasta vuoropuhelua kävin itseni kanssa. Lopulta parin kilsan jälkeen mieli rauhoittui, juoksuaskel tasaantui ja rytmi löytyi. Ehkä se oli vielä himpun liian vauhdikas sää ja kunto huomioiden, mutta rohkeesti päätin mennä näin. Jos tänää katkeaa niin sitten katkeaa.
Annika paineli omille menoilleen aika nopsaan ja jatossun kanssa alettiin juosta samaa tahtia aika alkumatkasta. Jessica putos jossakin kohtaa kauemmas. Keskityin tällä kertaa puhtaasti omaan juoksuun ja menin oman fiiliksen mukaan. Jaanan kanssa juteltiin ja kilometrejä kertyi kivaa vauhtia. Juoksu oli vaivatonta. Join jokaisella pisteellä vettä, kaadoin muutaman mukin vettä niskaan ja nappasin pari sientä mukaan. Huoltopisteiden jälkeen oli aina hetken uudelleen syntynyt olo. Maisemat toi mieleen muistoja niiltä ajoilta kun asuin Hämeenlinnassa. Vanhoja lenkkimaastoja, tuttuja terasseja, entisiä työpaikkoja. Muistan miten kipee vuosi se oli, olla pois kotoa. Nyt kahdeksan vuotta myöhemmin ajattelen, että se oli vahvistava vuosi. Ilman sitä olisin toisenlainen. Ilman sitä Hämeenlinna ei olis miun entinen kotikaupunki. Ilman sitä ei olisi nyt niitä muistoja joita läpi kävin juoksun aikana. Monenlaisia tunteita ilosta ikävään kävin läpi matkan varrella. Positiivisia tunteita enimmäkseen. Toki välillä oli tiukkoja hetkiä ja piti laulaa kaikkia epäasiallisia lauluja omassa päässä.. tapa se on sekin selviytyä.
 |
| Helteestä huolimatta, hauskaa oli. |
Olin jättänyt 11,5km:n paikkeille juomapisteelle omat urheilujuomapullon ja karkkia (vihreitä kuulia, snicersiä, suolatabletteja ja glukoosiatabletteja) ja sillä huoltopisteellä söin aina eväitä ja nappasin juomapullon mukaan. Jokaista kolmea kiekkaa varten oli varattu oma setti. tää systeemi toimi älyttömän hyvin. Ainut vaan, että syömisen jälkeen oli aina hirvee ähky ja vähän heikko happi sen takia hetken aikaa. Asiaa ei varsinaisesti helpottanut teollisuusalueen viemärinhaju.. kahdella vikalla kiekalla eto aika kovinkii.
Jaana jäi jossain kohtaa taakse ja saavutin Pekkaa, joka oli juossut alkumatkasta porukoissa. Ihan mainio mies. Taas meni monta kilsaa huomaamatta. Pekka mietti välillä, että kohta katkee mutta vakuuttelin sille että etkä katkee. Myönti mies että juuret on Karjalassa. Totesin, että ilmankos ootkin niin sitkee. Välillä mietin, minkälaisia kaikkia jäätelöitä maistelen ens viikolla Venetsiassa. Mietin omia reippaita poikiani ja miestä. Mietin, millasenkohan ajan Jessica ja Annika on juosseet puolikkaalla. Kannustusjoukot oli ihan loistavat. Kaikki toimi kun unelma, paitsi miun jalat ei ihan kokoajan ja nenä alko jossain kohtaa mennä tukkoon. Kengissä oli vettä, kiitos huoltopisteillä lonaamisen. Loiske senkun kuulu kun pistin jalkaa toisen eteen. Kuvittelin minkä näköset miun varpaat on. Valkoset ja sellaset pehmeet.. jotka melkein irtoo. Ihan sama. Kunhan ei tuu lämpöhalvausta tai nestehukkaa. Ahveniston mäelle entiselle työpaikalle en menis, se ois varma.
 |
| Ahveniston mäen sijaan kiipesin palkintopallille, omin jaloin :) |
Viimeselle kierrokselle lähtiessä olin varma. Enää en katkee. Oon niin hyvin selvinnyt, että selviin viimisestäkin kiekasta. Pekka tippu jossain kohtaa matkasta ja mie jatkoin loppumatkan yksin. Selkiä alko tulla vastaan viimesellä kympillä vaikka omaa vauhtia en juurikaan kyennyt kiristämään. Viimesellä kiekalla Parolantien suoralla näin pinkin selän joka oli mennyt miun ohi aika päivää sitten. Oi, tuonko saisin kiinni ni oisin onnellinen. Liian pitkä matka, ei mahiksia. Antaa olla. Nyt vaan näin eteenpäin niin hyvä tulee. Kannustusta! Taputusta! Huutoja! Iho meni ihan kananlihalle. WAU! Ootte mahtavia. Käännös vikalle pätkälle ja pinkki selkä lähestyy. Nyt jos ei koskaan. Ohi on mentävä, vaikkei sillä oikeesti ookkaan mitään merkitystä. Just ennen stadionille kääntymistä menin ohi ja tempasin irti mita naisesta lähti. Ei se paljon ollu se, mutta hienolta se tuntu. Niin hienolta. WAU! Maaliin ajassa 3.55.59 ja naisten yleisen sarjan pronssi. MIE! WAU! En ois ikinä uskonut, että miulla on mahiksia palkintopallille. Ja jos jostain pystin mukaani halusin, niin mistä muualta kun vanhasta kotikaupungista.
Ihan mieletön reissu. Ihan mielettömiä ihmisiä! Kiitos ja WAU!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti